Virolainen kirjailija ja kääntäjä Kai Aareleid sai kesäksi mielenkiintoisen tehtävän kääntää viroksi 20 suomalaista runoa Viron runokartalta. Näitä kaikkia runoja yhdistää se, että ne kertovat jostakin Virossa sijaitsevasta paikasta. Teksteistä piirtyy jännittävä kuva siitä, miltä Viro näyttää suomalaisten runoilijoiden silmin.
Suomalaisrunoilijoiden Viro-aiheisia tekstejä on sijoitettu kartalla eri ilmansuuntiin. Vaikka runoja on eniten Tallinnasta, mukana on ilahduttavan paljon pieniä ja syrjäisiä paikkoja. Esimerkiksi rauman murteella kirjoittava Tapio Koivukari on kuvaillut runossaan Etelä-Virossa kasvavaa Viron paksuinta ja vanhinta puuta ja verrannut sen ikää kotikaupunkinsa Rauman ikään. Maria Susanna tutkii vanhojen talojen raunioita Lihulassa Länsi-Virossa. Ville Hytönen on puolestaan löytänyt tiensä Narvan Venetsiaan eli kesämökkikylään, joka on syntynyt venevajoihin Kulgun kanavan varrelle.
Suomalaisten runoista ei puutu myös juopottelua Tallinnassa. Tapani Kinnusen runoissa viinipullon korkki aukeaa jo laivalla, ja Vanhassakaupungissa sijaitsevassa Vallibaarissa päästään ratkomaan virolaisten ja venäläisten välistä kansalliskysymystä. Ester Nuori Leppä piirtää runossaan liikuttavan ja traagisen hauskan kuvan äidin ja pojan Viron matkasta. Tallinnan vanhakaupunki on suomalaisille kaunis ja edullinen ulkomaanmatkakohde.
Suomalaiset kohtaavat runoissa myös paikallisia. Kari Sallamaan runossa rakastutaan neuvostoaikaisessa Tartossa, joka oli aikanaan suljettu kaupunki. Suljetuksi jää myös asuntolan ovi, jonka taakse klubilla tavattu tyttö katoaa. Kalle Niinikankaan runossa vanhemmat vaihtavat kokemuksia leikkipuistossa Haapsalussa. Niinikangas on kirjoittanut runokokoelman pojastaan, jolla on Downin oireyhtymä, ja Runokartalta saa lukea yhden kokoelman runoista.
Suomalaisrunojen virontaja Kai Aareleid havaitsi, että lähes kaikki hänen kääntämänsä tekstit kertovat sittenkin enemmän ihmisistä kuin paikoista, mikä tekee runoista ymmärrettäviä mille tahansa kielelle käännettyinä. ”Meille virolaisille tutut paikat tietenkin lisäävät teksteihin oman sävynsä”, Aareleid toteaa.
”Näiden melko kirjavien tekstien kääntäminen pani minut pohtimaan tosissaan, mitä paikkakohtainen runous on ja mitä se “paikka” tai piste kartalla näissä runoissa ylipäätään merkitsee. Lukisinko vaikkapa Juha Raution Tartto-runoa jotenkin toisin, jos Tarton Emajoen tilalla olisi Turku ja Aurajoki. Toisaalta vaikkapa Tapani Kinnusen tarinoita Tallinnan kapakoista tai Ville Hytösen tekstiä Narvan lähiöistä ei voisi sijoittaa mihin tahansa. Ja sitten on tekstejä, kuten Saara Metsärannan Estonia-aiheinen runo, jota ei kerta kaikkiaan voisi ajatella muualle kuin matkustajalaiva Estonian uppoamispaikalle Itämerelle”, Aareleid pohtii.
Virossa asuu koko joukko suomalaisia runoilijoita. Esimerkiksi Maria Susanna, Ville Hytönen, Heidi Iivari, Hannu Oittinen ja Tuula Sipilä liikkuvat Virossa kuin kotonaan ja haravoivat maata muualtakin kuin turistien tavanomaisilta matkareiteiltä. Runoilija Venla-Vanamo Asikainen vietti Tallinnassa lukukauden vaihto-opiskelijana ja Juha Rautio viihtyi Tartossa Tampere Majan taiteilijaresidenssissä.
