Ville Hytösen syksyllä ilmestyvässä runokokoelmassa Thule istutaan puupinon päällä Viljandissa ja kuunnellaan suurjännitteen sirinää Narvan Kulgussa. Tallinnan kupeessa poiketaan Suurupissa ja Haibassa. Hytösen teksteistä pilkahtelevat neuvostoaikaiset maamerkit.
”Kulgun ja Haiban kaltaiset pienet erikoiset neuvostojäänteet yhdistyvät mielessäni sellaiseen neuvostokuvastoon, joka pikemminkin rikastuttaa kuin raunioittaa Viro-kuvaa. Toki nautin ehkä enemmänkin vielä vanhemmista maisemista ja kuvista, mutta miehityksen aikaisessa historiassakin on oma lyyrisyytensä.”
Ville Hytönen tunnetaan matkakirjailijanakin erikoisten paikkojen koluajana, joka kiertää turistirysät kaukaa. Hän on asunut Virossa vuodesta 2013 ja ehtinyt kiertää maan aika lailla läpikotaisin. Käymättä on vielä joukko saaria, kuten Piirisaare Peipsi-järvellä, Manilaid Pärnun lähellä ja Pakrin saaret Paldiskin edustalla. Ikimuistoisimpana matkanaan Hytönen pitää kansanlaulaja Kihnun Virven (kuvassa) tapaamista Kihnun saarella.
”Juttelimme tämän teräsmuorin kanssa varmaan tunnin verran runoudesta ja politiikasta”, Hytönen muistelee.
Seitsemän vuotta Virossa näkyy myös Ville Hytösen uuden runokokoelman kielessä. Yhden osion runot sisältävät vironkielisiä sanoja, kuten Viron runokartallakin julkaistu teksti “Noorus on mennyt”.
”Sekakielisyys on kiinnostava elementti vironsuomalaisuudessa”, Hytönen selittää ratkaisunsa taustoja. “Moni vironsuomalainen puhuu hapuilevaa viroa, jossa yhdistyy elementtejä molemmista kielistä, kuten minä itsekin. Tämä antaa mahdollisuuden tutkia kirjallisesti kieltemme eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä. Näen sen nimenomaan taideprojektina, jossa on häivähdys oman identiteetin pohtimista, kreoliviroa, eräänlaista vironsuomalaisten ja suomenvirolaisten hassua pidgin-kieltä. Sitä on helppo ymmärtää mutta vaikea puhua.”
Viron runokartalla on julkaistu Ville Hytöseltä myös pari vanhempaa runoa, joista toinen on Saarenmaalta ja toinen Narvasta. Hytönen innostui 2000-luvun alussa etnofuturismista eli taidesuuntauksesta, joka yhdistää suomalais-ugrilaista mytologista kansanperinnettä nykyhetkeen ja tulevaisuudennäkymiin. Esiintymismatkat Viroon, Vienan Karjalaan ja Udmurtiaan antoivat sysäyksiä omien juurten etsimiseen.
Karsikkopuu-kokoelma (Tammi, 2011) ja Saarenmaalle sijoittuva runo käsittelevät juuri tätä teemaa, myyttisten tapahtumien ja nykyhetken kohtaamista. Karsikkopuuta on tutkittu tästä näkökulmasta jopa tänä keväänä Turun yliopistossa tarkastetussa kotimaisen kirjallisuuden väitöskirjassa.
Narvasta-runo on sen sijaan Hytösen esikoiskokoelmasta Kuolema Euroopassa (Tammi, 2006).
”Kaipaan siinä takaisin kotiin, Narvan 2000-luvun alun ankeasta todellisuudesta takaisin turvalliseen. Se on vahvasti runoilijaromanttisin kuvin maalattu teksti ja vähän naurattaa nykyään”, Hytönen paljastaa.
Ville Hytösen yhdeksäs runokokoelma Thule ilmestyy syksyllä 2020 Enostone-kustantamolta. Viron runokartalla on julkaistu kokoelmasta viisi runoa.