Guntars Godiņš on 1980-luvulla debytoinut latvialainen runoilija. Lisäksi hän on virolaisen ja suomalaisen kirjallisuuden kääntäjä. Monista Godiņšin käännöksistä on tullut latvialaisten suuria suosikkeja: esimerkiksi hänen kääntämänsä Heli Laaksosen runot ovat rakastettuja ympäri Latvian. Godiņš vastasi suomentaja Annika Sunan kysymyksiin työstään kääntäjänä, naapuruussuhteista ja virolaisesta kirjallisuudesta Latviassa.
Olet kääntänyt kymmeniä virolaisia ja suomalaisia teoksia latviaksi. Miten kiinnostuit näistä kielistä?
– Lukion viimeisellä luokalla halusin oppia jonkin kielen, jonka opiskelu ei ollut pakollista ja jota ei voinut opiskella koulussa. Valitsin malaijin kielen. Etsin käsiini oppikirjoja, joissa oli apukielenä venäjä tai englanti. Opin, että malaijilaisia kansanlauluja kutsutaan pantuneiksi ja että ne muistuttavat rakenteeltaan latvialaisia kansanlauluja. Mutta sitten tajusin, etten voisi keskustella kenenkään kanssa malaijiksi.
– Olin muusikko – opiskelin musiikkiopistossa ja soitin rock-bändissä – joten aloin etsiä soinnikasta kieltä. Päädyin viron kieleen, joka on todella musikaalinen. Virossa voi olla kokonainen lause ilman yhtäkään konsonanttia, kuten Ao äia õe uue oaõieaia õueaua ööau. Aluksi minulla ei ollut viron kielen oppikirjoja, vaan löysin vain viro–venäjä-sanakirjan ja joitakin virolaisia runokokoelmia. Niiden avulla tutkin kielen rakennetta ja opettelin itsekseni. Kirjoitin silloin jo runoja, ja lukion päätyttyä hain opiskelemaan Latvian yliopiston kielitieteiden tiedekuntaan. Pian jo aloinkin kääntää virolaisia runoja. Ensimmäinen kääntämäni virolainen oli Jaan Kaplinski.
– Myöhemmin kiinnostuin myös suomen kielestä. Suoritin 1990-luvun alussa Helsingin yliopiston suomen kielen ja kulttuurin kursseja. Ensimmäinen julkaistu käännösteokseni oli Kanteletar.
Miksi aloit kääntää kirjallisuutta?
– 1980- ja 1990-luvuilla Latviassa oltiin hyvin kiinnostuneita muiden kansojen runoudesta. Useat meidän runoilijoistamme, kuten Knuts Skujenieks, Uldis Bērziņš ja Leons Briedis, käänsivät aktiivisesti runoutta. On tärkeää ymmärtää, että Latviassa toimi silloin neuvostohallinto ja sensuuri. Omia neuvostovastaisia runojani oli vaikea saada julkaistuiksi. Yritin sitten kääntää ja julkaista Jaan Kaplinskin, Hando Runnelin ja Paul-Eerik Rummon runoja, jotka olivat Virossa kiellettyjä.
– On muuten kiinnostavaa, että vain latvian kielessä on runouden kääntämiselle ja käännösrunoudellemuusta kääntämisestä erilliset sanat, atdzeja ja atdzejošana, jotka tarkoittavat kirjaimellisesti uudelleen runoilua. Missään muussa kielessä ei ole erillistä sanaa vaan kaikkia kirjallisuuden lajeja käännetään, esimerkiksi viroksi on luule tõlkimine ja englanniksi poetry translation.
Viron runokartalla julkaistaan nyt runosi, jossa runoilija-kääntäjä kaipaa lepotaukoa virolaisista ja suomalaisista. Perustuuko runo tositapahtumiin?
– Runo oli enimmäkseen vitsi. Runoilija Liāna Langa oli järjestämässä klassisen runouden iltaa Riian vuosittaisille runousfestivaaleille Hamlets-kahvilaan ja pyysi minut esiintymään. Kirjoitin tapahtumaan puolittain vitsillä kyseisen runon, johon punoin mukaan virolaiset ja suomalaiset. Mutta kyllä, olen kääntänyt niin paljon, että välillä täytyy saada lomaa käännösvuorista, että pääsen kirjoittamaan jotain omaa.
Käännät virolaista ja suomalaista kirjallisuutta ja tunnet paljon suomalaisia ja virolaisia. Miten me suomalaiset mielestäsi eroamme virolaisista? Onko meillä jotain yhteistä?
– Minulle esitetään usein samankaltainen kysymys: mitä suomalaisilla ja virolaisilla on, mitä latvialaisilla ei ole? Minulla tosiaan on todella paljon ystäviä ja tuttavia Virossa ja Suomessa, enkä usko, että on olemassa stereotyyppistä virolaista tai suomalaista.
– Työskentelin aikoinaan kolmentoista vuoden ajan Latvian suurlähetystössä Virossa kulttuuriattaseana. Minun oli aina paljon helpompaa järjestää asioita virolaisten kuin latvialaisten kanssa. Kun virolaisen kanssa sopii jotakin, tämä tavallisesti vastaa: ”Teeme nii!” Ja hän tosiaan myös tekee niin. Suomalaisten kanssa on sama juttu. Latvialaisten kanssa taas on sujunut vaihtelevaisesti. Onkohan niin, että virolaisten vakiovastaus saa heidät tekemään asiat sovitusti?
Kerro hieman yhteistyöstäsi Heli Laaksosen kanssa. Olet kääntänyt hänen runojaan niin kutsutulle lyhyelle latvialle eli Salacgrīvan alueen murteelle.
– Olen työskennellyt monta vuotta Heli Laaksosen kanssa: olen kääntänyt neljä Helin kirjaa latviaksi, ja olemme esiintyneet lukemattomissa paikoissa Latviassa, Virossa ja Suomessa. Olen havainnut, että Heli on hyvin epätyypillinen suomalainen – avoin, vilpitön ja kiinnostunut kaikesta. Hänen karismansa hurmaa latvialaisen yleisön. Olen kuullut monien latvialaisten sanovan: ”Runoja en lue, mutta kyllä minä Heli Laaksosta luen!”
Minkälaisesta virolaisesta kirjallisuudesta latvialaiset ovat kiinnostuneita?
– Olen kääntänyt niin paljon, että tähän on vaikea vastata lyhyesti. Pidän siitä, että virolainen kirjallisuus on monipuolista: sen ansiosta minulla ei ole koskaan tylsää. Mielestäni virolainen proosakirjailija numero yksi Latviassa on Andrus Kivirähk. Suosittuja ovat niin hänen romaaninsa, lastenkirjansa kuin näytelmänsä. Latviassa suosittu on myös Leelo Tungal ja hänen Seltsimees laps -trilogiansa.
– Runoilijoista hyvin tärkeä on Jaan Kaplinski. Olen kääntänyt Kaplinskilta kaksi laajaa runokokoelmaa ja kaksi romaania. Kun toimitin ja käänsin surrealisti Ilmar Laabanin runokokoelman ja äänirunouden levyn, siitä tuli nuorten latvialaisrunoilijoiden käsikirja. Kiinnostus oli todella suurta. Latvialaiset pitävät Contrasta ja hänen ironiastaan ja huumoristaan. Olen kääntänyt kaksi hänen runokokoelmaansa. Pari vuotta sitten ilmestyi kääntämäni virolaisten kansalliseepos Kalevipoeg. Teos sai paljon lukijoita ja Latvian kirjallisuuden vuosipalkinnon.
Onko virolaisessa kirjallisuudessa mielestäsi jotain suuntauksia tai teemoja, joita latvialaisessa kirjallisuudessa ei ole?
– Usein valitsen käännettäviksi sellaisia virolaisten kirjailijoiden teoksia, jotka tuovat jotakin uutta latvialaiseen kirjallisuuteen aiheeltaan, tyyliltään tai muodoltaan. Haluan muistuttaa, että niin latvialainen, virolainen kuin suomalainen kirjallisuus saivat alkunsa käännöksistä. Taidokkaasti käännetty teksti onkin usein alkuperäiskirjallisuutta paljon tärkeämpää.
– Kun käänsin Jaan Kaplinskin runoutta, tiedostin, että latvialaisessa runoudessa ei ole sellaista filosofia ja ajattelijaa kuin Kaplinski. Kun käänsin Ilmar Laabania, Artur Alliksaaria tai Andres Ehinin surrealistisia runoja, olin varma, että ne kiinnostaisivat latvialaisia lukijoita ja runoilijoita.
Käännöksesi Andrus Kivirähkin Kaka ja kevad -lastenkirjasta herätti Latviassa kiivasta keskustelua lastenkirjallisuuteen sopivista aiheista. Mistä tapauksessa oli kyse?
– Virolainen lastenkirjallisuus on Latviassa hyvin suosittua. Olen kääntänyt latviaksi koko sarjan Keksijäkylän Lotasta, useita Kairi Lookin kirjoja ja kolme Andrus Kivirähkin lastenkirjaa. Latviassa Kivirähkin kirjat ovat niin suosittuja, että ohjaaja Jānis Znotiņš teki jopa näytelmän Kaka ja kevad -kirjasta. Mutta sama kirja tosiaan aiheutti myös skandaalin. Kuurinmaalla Talsin kaupungissa joku kirjoitti suuttumuksentäyteisen lukijakirjeen: miten lapsille voi lukea kirjaa kakasta? Kirjoittajan mukaan kirjassa oli surrealismia ja jopa pedofiilin kosketus. Merkittävä latvialainen kirjallisuuskriitikko Anda Baklāne vastasi lukijalle pitkällä, kirjallisuudentutkimukseen nojaavalla kirjoituksella. Menin yhdessä Liels un mazs -kustantamon edustajien kanssa Talsiin myös esiintymään. Ajatuksena oli, että olisimme keskustelleet kirjeen kirjoittajan kanssa, mutta hän ei uskaltanutkaan tulla paikalle. Muita talsilaisia kirje hävetti hirveästi, sillä he pitävät kovasti Kivirähkin lastenkirjoista. Ennen Talsin matkaa sanoin radiossa: ”Menen sinne puolustamaan kakkaa, sillä kevättä ei mielestäni tarvitse puolustaa.”
Latvia ja liettua kuuluvat samaan kieliryhmään, mutta latvialaisilla on enemmän yhteistä historiaa virolaisten kanssa. Kokevatko latvialaiset sen vuoksi mielestäsi jonkinlaista yhteyttä virolaisiin?
– Aikoinaan latvialaisilla ja virolaisilla oli periaatteessa yhteinen valtio, Maarianmaa. On totta, että kuulumme eri kieliryhmiin, mutta historian, mytologian ja ajattelutavan puolesta olemme läheisempiä virolaisten kuin liettualaisten kanssa. Kielissäkin on varsin paljon yhtäläisyyksiä. Välittäjinä ovat toki olleet liiviläiset ja liivin kieli, mutta viroon on tullut paljon balttilaisia lainasanoja myös ilman liivin vaikutusta ja toisinpäin.
Onko latvialaisten mielestä Virossa kaikki paremmin?
– Minusta se on naapuruuteen kuuluva juttu. Ainahan meistä tuntuu siltä, että naapurilla on jokin paremmin. Mutta vakavasti puhuen: olen elänyt niin kauan Virossa ja virolaisen kulttuurin ympäröimänä, että näen konkreettisesti, mitkä asiat ovat paremmin Virossa ja mitkä Latviassa. Vertailu on tehokas kannustin. Se on tervettä kilpailua siitä, kumpi päihittää kumman.
Minkä parissa työskentelet tällä hetkellä?
– Minulla on tavallisesti meneillään useampi projekti, useampi käännöstyö. Tällä hetkellä loppusuoralla on kirja, jonka nimeksi tulee ”Surrealismi virolaisessa runoudessa”. Se on laaja tutkielmani surrealistisista vaikutteista virolaisessa runoudessa, ja siinä on käännöksiäni Ilmar Laabanin, Artur Alliksaarin, Andres Ehinin, Jaan Malinin, Marko Kompusin ja Kristjan Haljakin runoista. Taas puhutaan naapureista! Virolaisessa runoudessa on merkittäviä surrealistisia piirteitä, kun taas latvialaisessa runoudessa sellaisia ei ole.
– Pian ryhdyn kääntämään Andrus Kivirähkin uutta romaania Lend Kuule, ja ohessa käännän myös paria lastenkirjaa. Töitä siis riittää. Täytyypä melkein sanoa kuten siinä runossani: taas olisi otettava lomaa virolaisesta ja suomalaisesta!
Lukemaan runoja!
Guntars Godiņš on runoilija itsekin, ja hänen runojaan löytyy sekä runoilijasivulta että runokartalta!
