Suomalaisrunoilijan tekstit ja Peipsin sipulikylät päätyivät samalle videolle

Viron runokartalla julkaistaan suomalaisrunoilija Tuula Sipilän teksteihin tehty runovideoiden sarja, joka on kuvattu Peipsijärven rantakylissä. Kaksikieliset runovideot välittävät moniaistillisen kokemuksen suomalaisille eksoottiselta alueelta.

Talot vaihtuvat toisiksi vanhalla kylätiellä, aallot loiskuvat ja kamera käy välillä myös veden alla. Tuula Sipilän tekstien pohjalta tehdyllä kolmella runovideoilla voi aistia Peipsijärven rantakylien tunnelmia. Videot on kuvattu Peipsiäären kunnassa sijaitsevissa Varnjan, Ninan ja Kallasten kylissä ‒ paikoissa jotka tunnetaan sipulinkasvatuksesta ja venäjänkielisistä vanhauskoisista.

Runoilija Tuula Sipilän videot on kuvannut Virossa asuva valokuvaaja Harri A. Sundell. Lopullisen toteutuksen Sipilä ja Sundell tekivät yhteistyönä. Heidän hyvän tiimityönsä taustalla ovat vuodet 2017‒2021, jotka he viettivät Tartossa Villa Tammekannissa toimivan Granö-keskuksen residenssi-isäntinä.

”Tartossa asuessamme ajelimme usein eri puolilla Viroa. Minulle Peipsin kylämaisemat näyttäytyvät eksoottisina, niiden hiljaisena väreilevä kauneus on jotenkin mystistä kaupunkilaistytön silmissä. Halusin ilmentää sitä tunnelmaa myös runoissa”, Sipilä kertoo.

Ajatus runovideoista lähtikin kehkeytymään tekstien kautta. Tuula Sipilä halusi jollakin tapaa ikuistaa Peipsijärven rantojen vahvan tunnelman moniaistillisena kokemuksena. Harri A. Sundellia ei ollut vaikea houkutella mukaan. Tuloksena syntyi kolmen runovideon sarja Rytminvaihdoksia.

”Ollaan Harrin kanssa tehty muutama runovideo aiemminkin, ja pyysin häneltä visualisointia tähän runosarjaan”, Sipilä kertoo. ”Yhdessä käytiin sitten Peipsillä hakemassa kuvamateriaalia videoihin ja työstettiin kuvallista kerrontaa. Kuvauspaikathan ovat ihan tunnistettavasti niistä teksteissä mainituista kylistä”.

Peipsijärven tunnelmaa ei ole helppo pukea sanoiksi. Kuva: Harri A. Sundell

Harri A. Sundell on yhdistänyt videoissa runoa ja kuvaa pari kertaa aikaisemminkin. Se on hänelle luonteva genre, sillä runovideoissa kohtaavat kaksi hänen suurta rakkauttaan, kirjallisuus ja Viro. Virossa Sundell on viettänyt aikaansa jo 30 vuoden ajan, ja moni muistaa hänet runoklubeilta ja kirjamessuilta kameran takaa.

”Runoilijoita on tosiaan tullut kuvattua jo noin 15 vuoden ajan. Kokemuksena runon ja videon yhdistäminen on kovin mielenkiintoinen ja antaa mahdollisuuden uudenlaisten asioiden kokemiseen ja oppimiseen”, Sundell kertoo.

Kuvauksen ja leikkauksen lisäksi Harri A. Sundell teki videoille äänimaisemat. Virolaisrunoilija Hasso Krull käänsi suomenkieliset runot viroksi, joten videoista saatiin suoraan kaksikielisiä. Paitsi runovideoilta tekstit löytyvät nyt myös Viron runokartalta Peipsin rannoille sijoitettuina.

Tuula Sipilä uskoo, että Virossa vietetyt vuodet tulevat vaikuttamaan hänen runouteensa vastedeskin. Suomessa hänet tunnetaan muun muassa visuaalisen runouden tekijänä sekä runoyhdistys Nihil Interitin aiempana tiedottajana. Vuonna 2014 häneltä ilmestyi runokokoelma Biopsia ntamon kustantamana. Tänä keväänä on tulossa uusi kokoelma Vakuumi, jonka julkaisee Kulttuurivihkot.

”Elämän varrella karttuvat kokemukset ovat aina luovan toiminnan rakennusaineita. Virossa viettämäni aika on ollut antoisaa ja toivottavasti rikastuttaa tulevia projekteja”, Sipilä kertoo.

Nyt julkaistavien videoiden ja runojen lisäksi Viron runokartalla on aiemmin julkaistu Tuula Sipilän Tartosta kertova runo. Se sijoitettiin kartalla tekstin sisältämän viittauksen perusteella Tarttoon Kreutzwaldikadulle, jolla sijaitsee myös Villa Tammekannin tutkijaresidenssi.

”Viron lyhyet etäisyydet kannustavat tutkimusmatkoille eri puolille maata. Eteläisen Viron lisäksi olen ihastunut Saarenmaan ja Hiidenmaan maisemiin, joissa olen pyöräillyt ja vaeltanut. Tarttoon sydämeni on kuitenkin kiinnittynyt vankimmin”, Sipilä summaa Viron vuosiensa kokemukset.

Katso runovideosarja Rytminvaihdoksia!
Tuula Sipilän teksteille tehdyistä runovideoista pääsee nauttimaan täällä.

Etsi Tuula Sipilän tekstit Runokartalta!
Varnjan, Ninan ja Kallasten rantakylät löytyvät täältä.

Vierailut Peipsijärvellä ovat olleet runoilija Tuula Sipilälle kiehtovia elämyksiä. Kuva: Harri A. Sundell

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Takaisin ylös