MATKALLA
Selkäni takana bussissa istuu pari ukrainalaista
menossa sotaan.
Rimin ostoskassit ovat täynnä tavaraa.
Vaatteita, vanha läppäri, säilykkeitä, viisi pakettia riisiä.
Näköjään DeWalt -työkalusalkkukin mukana.
Aikovatko ne käyttää sitä lähitaistelussa?
Ampua venäläissotilasta parilla ristipääruuvilla ja porata reikiä päähän?
Hyvä että on puu-, metalli ja timanttipäinenkin pora valikoimassa,
se nyt menee vaikka kypärästä läpi
ja harmaasta kivestä.
Jätkillä vähän naamat punoittaa turvoksissa,
tuli varmaan yöllä juotua kaikki viisi tuliaispulloa Vana Tallinnaa bussia odotellessa
ja nyt on paha olo.
Ilman darraa saattaisi olla vielä pahempi.
Aika kammottava katoavaisuuden löyhkä niistä kyllä lähtee, valkosipulikin tuntuu.
Pojat eivät ole juttutuulella,
ehkä ne tietävät jo, miten kuolevat,
toinen viikon päästä
ja toinen jo ensi keskiviikkona,
se käy niin nopsaan ettei sitä ehdi tajuta.
Mutta nyt tuo raksarinsaapas vielä hakkaa mun selkänojaan
huomaamattaan,
on varmaan ajatuksissaan jo siellä jossain.
Perkele, pitikö istua just mun selän taakse.
Tai no, hetken päästä alkaa hävettää
ja haluaisin antaa niille jotain.
Mitähän se voisi olla?
Käteistä ei ole taaskaan mukana.
Voisin tietysti siirtää rahaa,
mutta pitäisi kysyä tilinumeroa.
Mitähän siihen sitten vastaisi, jos ne kysyisivät syytä.
Että sen takia vain kun tulisi itselle kevyempi olo.
Millähän hinnalla se irtoaisi?
Satanen on ehkä liikaa, viiskymppiä?
Tosin mitä ne tekevät rahalla siellä sodassa?
Mitä sodassa ylipäätään tehdään?
Mitähän itse ottaisin mukaan, jos sanottaisiin, että nyt tuli lähtö?
Ehkä pari essoa tai vanhaa kunnon LSD:tä tai jonkun nyssäkän pilveä?
Mulla on repussa vain liuska Buranaa.
Jos kurkkaan vähän olan yli.
Äijät ovat nukahtaneet, toisella on suu auki.
Sieltä se hapan löyhkä liehuu kuin lippu,
siellä on pari kultahammastakin.
Mitähän niille tehdään sitten jälkeenpäin, vedetäänkö ne irti?
Vai saako ne pitää ja ottaa hautaan mukaan?
Jos sillä nyt sitten on enää väliä.
Mäpäs livautan tän Buranan tonne Rimin kassiin riisipakettien väliin.
On kyllä heti vähän kevyempi olo.
Jokaisella on kuitenkin oma tiensä kuljettavana,
oma elämänsä elettävänä,
joku lähtee sotaan, joku toinen menee viikonlopuksi kumppanin luo
ja joku vaikka Riian eläintarhaan.
Ei kai se tee meistä sen parempia tai huonompia,
ihmisiähän tässä kaikki ollaan,
kellä mikäkin risti kannettavana.
Mutta jokin tässä vaivaa kuitenkin,
on sellainen olo,
että nuo tuossa selän takana
ovat tällä hetkellä jotenkin arvokkaampia kuin minä.
Vaikka minä kirjoitan tässä runoa
ja nuo vain nukkuvat suut auki.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Parnasso 6–7 2022
TEEL
Bussis mu selja taga istuvad kaks ukrainlast,
nad sõidavad sõtta.
Rimi kotid on asju täis.
Riided, vana läpakas, konservid, kõige peal viis kotti riisi.
Koju kaasa on võetud ka trellikohver DeWalt.
Kas nad kasutavad seda lähivõitluses?
Lasevad vene sõdurite pähe mõned ristpeaga kruvid
või siis puurivad auke?
Komplektis on nii puidu-, raua-, kui ka teemantotsaga puurid,
need võtavad isegi läbi kiivri,
läbi kõigest.
Meeste näod punetavad ja on kergelt paistes,
öösel sai bussi oodates
ära joodud kõik viis pudelit Vana Tallinna,
mis olid mõeldud kingitusteks,
nüüd on halb,
aga ilma pohmakata oleks veel halvem.
Kui nad avavad suid,
hingub sealt kaduvikku koos kerge küüslauguga.
Mehed peaaegu ei räägi omavahel,
nad justkui teavad ette, kuidas nad surevad,
üks nädala pärast,
teine juba tuleval kolmapäeval,
see käib nii lihtsalt, et ei saa arugi.
Aga praegu veel toksib ehitajasaabas vastu mu seljatuge,
ta ei pane seda ise tähelegi,
oma mõttes on nad juba kohal.
Kurat, pidid nad just minu selja taha istuma!
Kohe hetke pärast on mul enda pärast häbi,
tahaks neile midagi anda.
Aga mida?
Sularaha pole mul kunagi.
Ehk võiksin teha ülekande, küsiksin konto numbri?
Kui nad pärivad, millepärast, mida ma siis vastaksin?
Sellepärast, et siis ma saaksin end veidi paremini tunda.
Kui palju peaks kandma, et mul hakkaks parem?
Sada on nagu palju, äkki viiskümmend?
Mida nad üldse seal sõjas rahaga teevad!
Mida üldse oleks sõjas vaja?
Mida ma ise kaasa haaraksin, kui öeldakse, et nüüd on minek?
Mõni tablett ectasyt, või vana head lsd-d, purgike kanepit?
Mul on seljakotis vaid üks leht ibuprofeeni.
Piilun neid ümber õla, mehed on magama jäänud, ühe suu on lahti,
kaduviku mõrudus lehvib sealt välja nagu lipp,
näen, et paar hammast on kullast.
Kas need kangutatakse pärast välja?
Või ehk võtab endaga kaasa ja viib tagasi maapõue?
On seal enam vahet.
Libistan tabletilehe Rimi kotti, riisipakkide vahele.
Hakkab natuke kergem küll.
Pealegi, eks meil kõigil on oma tee käia,
oma elu elada,
keegi sõidab sõtta, keegi nädalavahetuseks külla oma kallimale,
keegi Riia loomaaeda.
Pole me sellepärast halvemad ega paremad,
oleme ju kõik inimesed, kanname risti, mis meil on.
Aga ikkagi veidi närib,
on tunne,
et nemad kaks mu selja taga
on hetkel kuidagi rohkem väärt kui mina.
Kuigi mina kirjutan parasjagu luuletust,
nemad lihtsalt magavad, hambad laiali!
Vikerkaar 4–5 2022
Urmas Vadi
(s. 1977) on tunnustettu virolainen kirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa romaaneja, novelleja, näytelmiä, radiokunnelmia ja musikaalin.
Vadilta on aiemmin julkaistu suomeksi novellit antologiassa Tallinnasta pois: groteskia virolaista proosaa (Absurdia 2003, suom. Heli Laaksonen) sekä antologiassa Nippernaati 1 (Viro-instituutti 2015, suom. Hanna Samola). Vadin näytelmistä on suomennettu Tapaamme trumpetissa! (2005, suom. Heli Laaksonen).
Proosaruno Matkalla (Teel) ilmestyi alkujaan Vikerkaar-kirjallisuuslehden numerossa 4–5 2022 ja suomeksi Parnasson numerossa 6–7 2022 (suom. Anniina Ljokkoi).