Lauri Sommer

Lauri Sommer Kuva Arved Breidaks
Foto: Arved Breidaks

Pyhiinvaelluksen jälkeen tulee väsymys.
Mielessä viljan keinuminen
ja pakottavat jalat.
Autuaallista oli maata tunteja
mesiangervopensaan alla
luhtaheinävuoteella
suven sydämessä
varpaat järvelle päin

Suomennos Katja Meriluoto
Viron runokartta 2021

Pärast palverändu tuleb väsimus.
Meeles viljade kõikumine
ja tuikavad jalad.
Õnnis on lamada tunde
angervaksa põõsa all
luhaheintest asemel
suve sydames
varbad järve poole

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Nuijapäiden mustat muodostelmat
kiertävät lampea aurinkopäivät pääksytysten
Pyörivät ylös ja alas, törmäilevät.
Tökkivät sormia ja varpaita,
kun paijaan niiden virtaa.
Veden aallot välkkyvät narsissin terälehdillä
savisella rannalla.

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

Kulleste mustad ahelikud
rändavad tiigis päikesepäevad läbi.
Rulluvad yles, alla ja yksteise vastu.
Myksivad sõrmi ja varbaid,
mis paitavad nende voolu.
Lainetav vesi helgib nartsissi õitel
savisel kaldal.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Kaikki syvät vaot ja kertakäyttöiset rakkaudet
olen sulta saanut, syys
ja ne kaikki myös viskannut
samaan lehtinuotioon
lähettänyt paksuna savuna ilmaan laakson yli.
Särkynytsydän unohtui kesän muistorasiaan,
kun ei löytänyt täältä omistajaa.
Hakatusta metsästä ovat pöllöt ja haukat
muuttaneet kotimetsikkööni.
Nuotio palaa hiljalleen.
Katso kuinka se väreilee pimeällä niityllä.
Pihassa sirkat sirittävät
omenat kypsiksi

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

Kõik sygavad vaod ja yhekordsed armud
oled Sa andnud mulle, oh sygis
ja kõik nemad olen heitnud
sellesse põhulõkkesse
ja lasknud tossuna yle oru lennata.
Suve laekasse unus murtudsyda,
ta ei leidnud siit omanikku.
Raiutud metsast on kakud ja kullid
minu tukkadesse kolinud.
Ja on aeglane rahulik tuli.
Näe kuidas ta hubiseb pimedal aasal
ja hoovil saagivad sirtsud
suurt õunarahu

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Harmaa hiljainen ilma. Linnuilla suut vettä täynnä.
Ei kuulu edes pisaroiden putoilua.
Vain Nursipalun joukko-osastossa
ammutaan kunnialaukauksia hämärälle
vaimeita kuin nyrkiniskut höyhentyynyyn
jossain kaukana.
Metsäveljien vanhan bunkkerin maisemissa
nuoret taistelijat harjoittelevat tiedustelua ja leirielämää.
Miettivätkö he uutta vapaussotaa
vai räpläävätkö vain poissaolevina puhelinta
joukkueteltassa ja piilonuotiolla
kun usva ja taivas ovat yhtä ja
yön kolmantena tuntina kuu
nousee pilkuksi äärettömään pilveen.

Suomennos Varja Arola ja Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019

Hall vaikne ilm. Lindudel suud vett täis.
Isegi tilkumist pole kuulda.
Ainult Nursipalu väeosas
lastakse mingit hämaruse saluuti,
mis kostab, nagu poksija ryndaks
sulepatja – väga kaugel.
Metsavendade vana punkri kandis
harjutavad pataljoni noorvõitlejad luuret ja ööbimist.
Kas nad mõtlevad uuele Vabadussõjale
või skrollivad välitelgis ja varjatud lõkke juures
äraolevalt oma telefone
kui udu ja taevas on yks ja
kuu astub sisse öö kolmandal tunnil
laiguna päratus pilves.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Lunta odottavassa
puutarhassa
kasvit seisovat nöyrinä:
joidenkin kasvu jää kesken
hallan tullen. Jokunen talven suojasää
ei paljon lämmitä
haudantakaista elämää.
Missä sitten jatkuu astereiden violetti,
auringonkukan puhkeamaton kukka?
Ohi kulkiessa katsot niitä
näön jo hämärtyessä.
Metsän odotus on levollisempi,
sen varjossa
muuttuu vähemmän.
Tuulenpuuskat kieppuvat oksilla
kuin tietäen jo,
milloin
korkeuksista putoaa
ensimmäinen kristalliksi kiteytynyt pisara,
hohtaa pellolla kuin valkea vaahtopää
tummanruskeaa taustaa vasten
ja tuo lumijoukot mukanaan,
mutta pitäen meitä
vielä hetken
kahden vaiheilla

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

Lume-eelsuses
aias
taimed seisavad alistunult:
osade kasvupäevad jäävad pooleli
kylmenevas. Mõni talvine sula
on vilets lootus
hauatagusele elule.
Kus siis jätkub astrite lilla,
päevalille avanemata õis?
Vaatad neid möödudes,
hämarduvate silmadega.
Metsa ootus on rahulikum,
tema varjus
muutub siiski vähem.
Okstes uitavad tuulehood
nagu juba teaks
kuna
kõrgusest langeb
esimene kristalliks kiirgunud piisk,
valkab kyntud põllu
jõulise pruuni taustal
ja toob kaasa lumeväe,
aga hoiaks meid
veel veidi
kahevahel

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Myöhäissyksyn kuu näyttää naamaansa pihalla.
Maan yli pyyhkäisi ensilumi,
Mummon valkea huivi,
jota hän kantoi harteillaan Johannes Kastajan kirkossa,
nyökkäili pyhille, uskoi heille
lastensa hassut salaisuudet,
toimitti vainajien muistelupöydälle
tuohuksia,
joiden liekeistä vilkuttivat esivanhemmat,
ja suuteli ikonin kullattua reunaa
Georgios Voittajan jalkojen juuressa.
Hautuumaan portilla
pojat vetelivät henkosia.
Savu sekoittui kynnyksellä suitsukkeisiin.
”Myös sinun henkesi kanssa…”
Siellä seisoi Vaarikin sylissään taaperoikäinen Äiti,
jonka pojalle
nyt puolikuun valossa kerätyt omenat maistuvat.

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

Hilissygise kuu näitab aias oma nägu.
Yle maa käis esimene minut lund,
Vanaema valge linik,
mida ta kandis õlul Ritsike kirikus,
noogutas pyhastele, jagas nendega
oma laste naljakaid saladusi
tsäpändas koolnuriiuli man
kyynalde juures
mille leegist viipasid kõukude käed
ja mudsahtas kujo kullatud
veert Lohetapja jalgu all.
Poiskesed olid surnuaia väravas
papiroskit kimumas.
Ving läks lävel segi laadonaga.
„Õnnista inimest ja tema hingeõhku.”
Sealsamas passis Vanaisa sylelapsest Emaga
kelle Pojale
nyyd poolkuu valgel korjatud õunad on head.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

YHDEN AIKAKAUDEN POLTTAMINEN

Tulin Liidin viisivuotispäiviltä.
Hän tykkäsi puhaltaa kynttilöitä. Hiljaista, ilta, suojasää.
Paebojan metsässä pyyntiketjun jäljet.
Puolet Ellin vanhasta riihituvasta
oli lykätty traktorilla Verijoen laakson reunalle
ja paloi hiljalleen.
Tulen ääressä ei ollut enää ketään.
Yhden aikakauden polttaminen.
Muinainen näky. Kertautuva.
Vanhat hirret hehkuvat hämärässä.
Savu valuu laaksoon, sekoittuu sumuun joen yllä.
Valopiste kulkijan silmissä.

Suomennos Katja Meriluoto
Viron runokartta 2021

YHE AJA ÄRAPÕLETAMINE

Tulin Liidi viiendalt synnipäevalt.
Talle meeldis puhuda kyynlaid. Vaikne, õhtu ja sula.
Paeboja metsas jahimeeste aheliku jäljed.
Pool Elli vana rehetaret
oli traktoriga Verioja oru veerele lykatud
ja põles aeglaselt.
Tule juures ei olnud enam kedagi.
Yhe aja ärapõletamine.
Muistne vaatepilt. Korduv.
Vana puit hõõgub videvikus.
Suits valgub orgu, seguneb uduga oja kohal.
Valgustäpp käija silmis.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

YKSIN KUIN AATAMI

Puutarhan ilta on puhdas.
Kevyt tuuli puhaltaa menneiden halki.
Muistojen kuoro vaikenee,
kerää kimpsunsa ja kampsunsa,
häipyy. Puuskan loppu on kirkas. Piikit
eivät pistele enää,
muodostavat pehmeän maton jolle istuutua.
Oksat unelmoivat lehdistä, vaahteran mahla
on täyttänyt suurimman astian.
Olen yksin kuin Aatami ennen naisen luomista.
Utuiset ajatukset leijuvat seittien päissä.
Elämänpuusta veistetty lahja lepää rinnassa.
Monia vuosia.
En ole vielä kysynyt Jumalalta,
onko ketään tulossa.
Tiedä vaikka viisainta olisi
ottaa oma kylkiluu ja pelata sillä kyykkää iltaisella niityllä,
lyödä sydän tähdenlentona hiljaiselle taivaalle.

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

YKSI NAGU AADAM

Selle aia õhtu on puhas.
Kerge tuul läbi mineviku.
Mälestuste koor on vaikind,
korjand kokku oma porised kleidisabad
ja lahkund. Iilingu lõpp on hele. Okkad
ei torka enam
vaid kogunevad pehmeks vaibaks, kuhu istuda.
Oksad unistavad lehtedest, vahtramahl
on täitnud suurima nõu.
Olen yksi nagu Aadam enne naise loomist.
Kujuta mõtted hõljuvad härmaniitide otstes.
Elupuust voolitud and magab rinnas.
Palju aastaid.
Kas keegi tuleb,
pole veel Jumalalt kysinud järgi.
Vahest oleks targem oma kyljeluuga
õhtusel aasal kurni mängida
lyyes sydame lendtähena yle vaikse taeva.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

JOKA EEVAN VIRGINAALI

Vuodenaika ei kysele,
missä kohtaa Viron karttaa oleilet.
Ilmassa on kevättä.
Sielu soi niin Petrakuudissa,
Lehetulla kuin Toompeallakin.
Auringonlaskut painelevat kytkimiä aatamien sieluissa.
Linnunlaulua sovitellaan
ja joka eeva virittelee virginaaliaan
säestääkseen kerran kesäiltana kylätiellä
ohi lampsivan lehmälauman yninää.
Onnellinen se, joka on päästänyt valloilleen
yhdenkin laulun.
Siinä kaikuvat ensimmäinen krookus ja vuohenputki,
valkopeipin myrkyllinen nuppu pistää parastaan,
lahoava kulo luikauttaa. Silloin on kesä.
Silloin on ohi se mikä nyt on tuloillaan.
Miesten selät ovat palaneet kevyiden pilvien alla.
Naisten itku ja nauru kerääntyneet kukkivien syreenien oksille.
Kevätutu vaihtunut kesäkukkiin. Maantiepöly pitelee nuottteja,
karja kerääntyy soittajan ympärille,
lehmät latkivat tämän mekosta työntyviä käsiä.

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

IGA EEVA VIRGINAALIUM

Kus Eesti kaardi nurgas Sa ka pikutaks,
aastaaeg ei kysi sellest midagi.
Õhk on hakkama pandud.
Mõte heliseb nii Petrakuudis,
Lehetul kui Lollidemäel.
Loojangud vajutavad klahve aadamate hinges.
Linnulaul on seadistamisel
ja iga eeva häälestab oma virginaaliumi,
et kord vaiksel suveõhtul mängida kylatänaval
mööda jalutava lehmakarja yminasse.
Õnnelik peaks olema see, kes on vallandanud
kasvõi yhegi laulu.
Selles loos kajavad esimene krookus ja naat,
pistab piimnõgese myrgine nupp,
luikab lagunev kulu. Aga siis on suvi.
Selleks ajaks on läbi, mis praegu veel tulemata.
Meeste profiilid on põlenud kergete pilvede alla.
Naiste naer ja nutt laotunud tärkavate sirelite vahele.
Kevade udu suvelilledeks saanud. Teetolm hoiab noote,
kari koguneb mänguri ymber
ja lehmad lakuvad ta kleidist kaugele sööstvaid käsi.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Niin kauan kuin Taaran puistotietä
kulkee aina keväisin
yksi tyttö punainen reppu selässään
ja pipo päässään huilua soittaen
niin kauan on Tähtvere ennallaan

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

Kuni igal kevadel
läheb yks punase seljakoti
ja suusamytsiga tydruk
flööti mängides läbi Taara puiestee
seni see Tähtvere pysib

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Nuoret korpinmustat hiukset tuoksuivat bussissa
suoraan edessäni. Etäisyys ja läheisyys palmikoituna yhteen.
Katoava, lumoava naisellisuus
kiitämässä kevätillan halki Tsooruun.
Sitten tuli minun pysäkkini.

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

Ta noored ronkmustad juuksed lõhnasid bussis
mu ees. Kaugus ja lähedus põimitud.
Naiseliku kaduviku lumm
kihutamas läbi kevadõhtu Tsooru.
Siis tuli mu peatus.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Söin tänään kahdenlaista suolaheinää.
Toinen kasvoi metsänraivaustiellä, oli sopeutunut.
Toinen kasvoi kauriin luurangosta.
Sen lihasta ravintonsa saaneena se
oli suurempaa, tummempaa
ja maistui niin, että tunsin,
kuinka pukki minussa hypähti
ja nelisti aukion poikki Virun metsiä kohti

Suomennos Katja Meriluoto
Viron runokartta 2021

Sõin täna kahte sorti oblikaid.
Neid, mis on metsapuhastusteel, harjunuid.
Ja neid, mis kasvasid välja kitse luustikust.
Tema lihast toitunud, olid
need teised suuremad, tumedamad
ja maitsesid nii, et tundsin,
kuidas sokk minus hyppas
ja yle välja Viruvariku poole putkas

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

”Pidä keväällä suu auki aurinkoa kohti,
se tekee kurkulle hyvää.”
Nämä mummin sanat unohtuvat ja palaavat taas mieleen.
Viileä tuuli ei pääse iltapäivällä laaksoon,
lämpimät puhurit haravoivat tummuutta kehosta,
vaivat päästävät elimistä irti
ja kieppuvat pois kuin tuhkahiutaleet.
Kikatusten kevyet puuskat
purkautuvat hampaiden lomitse
vaihtuen hiljaiseen viheltelyyn,
kitakieleke ottaa aurinkoa.
Tuuli tuo kurua pitkin
yksittäisen kellonlyönnin Rõugen kirkolta.

Suomennos Katja Meriluoto
Viron runokartta 2021

„Hoia kevadel suu päikse poole lahti,
see teeb kurgule head.”
Need Vanaema sõnad unuvad ja meenuvad jälle.
Jahe tuul ei pääse pärastlõunasse orgu,
soojad puhangud kammivad tumedust kehast,
vaevad lasevad elundeist lahti
ja laperdavad minema nagu tuhahelbed.
Lõkerdavad kerged iilid
libisevad läbi hammaste,
vaheldudes vaikse vilistamisega,
kurgunibu päevitab.
Tuul toob yrgorgu mööda
yksiku kellalöögi Rõuge kirikust.

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Ruukunsirpaleet, lautasen palaset,
lasite ja kraklee,
markkinat ja Petserin kellojen kumina,
lasinsirut, savenpalat, pätkä koristekuviota…
Nousette maasta, ruohon helmoista ja myyränkasojen laelta
silmieni iloksi
joka kevät
kun kaivan ja haravoin pihaa.
Kaikki on palaava,
vaikka palasina.
Jonkun kädet ovat pidelleet teitä
läikyttäneet kotikaljaa pihalle,
heiluttaneet lusikkaa liemen höyryssä, paloitelleet perunoita velliin,
viskanneet sirpaleet kuun ja auringon väliin onnea tuomaan.
Sitten otitte tavaroiden tirsat mullan huomassa,
maa suli ja palautti teidät.
Jonkun kädet pitelevät teitä nyt,
peilaavat aurinkoa vasten, haaveilevat
ruoka-ajasta, jolloin sukupolvet kokoontuvat
omenapuiden alle katettuun loputtomaan pöytään
ammentamaan ruokaa
palasista kootusta jättiastiasta

Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021

Pisikesed potikillud, taldriku tykid,
glasuur ja kraklee,
laadad ja Petseri kellade helin,
klaasikibenad, savitombud, mustrite katked …
Tõusete maast mu silmi rõõmustama
aias kaevates ja riisudes, rohtude hõlmast ja
mutihunnikute lagedelt
igal kevadel.
Kõigele antud on naasta,
mis sest et tykid on taga.
Kellegi käed hoidsid teid siis,
loksutasid kalja õhtusele õuele,
liigutasid lusikaid leeme aurus, lõikusid kartulit körti,
pillasid killud õnne tooma kuu ja päikese vahele,
vahepeal käisite mulla kaisus asjade tukul
maa sulas ja andis teid tagasi
kellegi pihud hoiavad teid,
peegeldavad vastu päikest, unistavad
söömaajast, kus sugupõlved on kogunenud
õunaaeda kattunud lõputu laua äärde
võtavad koos rooga
tykkidest liitunud hiiglama nõust

Kodu kaduvas, Tiivaalune 2019

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Takaisin ylös