Olen sopinut runoilija Mihkel Kaevatsin kanssa tapaamisen Malevan pysäkille, mutta häntä ei näy missään. Ratikkapysäkillä, bussipysäkillä ja Maximan ruokakaupan edessä notkuu enemmän ja vähemmän nukkavieruja koplilaisia. Koplin puiston portinpielessä olevalla penkillä istuu paksunahkaisia miehiä pulloineen. Kurkkaan kauppaankin, mutta runoilijaa ei näy.
Sitten alkavat ratikkapysäkin viereisen puun oksat kahista. Mihkel Kaevats on kiivennyt puuhun ja tähyillyt sieltä ihmisiä aikansa kuluksi.
Olen jäänyt tuhat kertaa ratikasta Malevan pysäkillä, mutta en ole koskaan nähnyt risteystä lintuperspektiivistä puunoksalta. Ja tämä on vasta ensimmäinen uusi näkökulma, jonka Mihkel Kaevats tarjoaa minulle Koplista parituntisen kävelylenkkimme aikana.
Kaupunginosien runoilija
Mihkel Kaevats on tallinnalainen runoilija. Hän todella kirjoittaa Tallinnasta ja sen eri kaupunginosista: olen sijoittanut hänen tekstejään Viron runokartalla keskustaan, Mustamäelle, Uuteen Maailmaan, Piritalle, Paljassaareen ja Kopliin.
Kaevatsin teksteissä tehdään monia havaintoja kaupunkiympäristöstä: Niissä on viittauksia arkkitehtuuriin ja kaupunginosien erilaisiin ilmapiireihin. Kadulla kulkevat ihmiset ilmentävät alueen sosioekonomista tilaa, auringonvalo ja lumisade luovat maisemaa. Teksteissä vaihtuu myös liikkumisnopeus; toisinaan kiidetään lujaa, toisinaan madellaan kävelyvauhtia tai tuijotetaan näkymiä ikkunaruudun läpi.
Olen valinnut Mihkel Kaevatsin runokokoelmista Viron runokartalle tekstejä, joissa paikka on todella konkreettisesti läsnä jopa kadunnimiä myöten.
Ennen tapaamistamme olen ehdottanut runoilijalle, että ajelisimme bussilla ympäri kaupunkia ja ottaisimme kuvia kohteista, joita mainitaan Kaevatsin runoissa. Runoilijalla on kuitenkin ollut muuta mielessä.
“Mitäs jos tekisimme kävelyretken Koplissa”, hän on ehdottanut.
Maisemia jätevuorelta
Mihkel Kaevatsin runoista paistaa vilpitön kiintymys kaupunkiin. Hänen edellinen asuinpaikkansa oli Uuden Maailman kaupunginosassa Koidukadun kirjailijatalossa.
Viimeiset viisi vuotta hän on asunut puolisonsa kanssa yhdessä Koplin kivitaloista. Kävelykierroksen aikana huomaan, että kotikaupunkirakkauden rinnalla on myös paljon uteliaisuutta.
Olen itsekin asunut Koplikadulla, mutta nyt minut viedään paikkaan, jossa en ole koskaan käynyt, vaikka se on kivenheiton päässä entisestä kodistani. Nousemme Malevakadulta pientä polkua pitkin mäkeä ylös, ja pian seisomme huimalla näköalapaikalla. Kyseessä on Paljassaaren kaatopaikan entinen jätevuori, joka on sittemmin peitetty maakerroksen alle.
Jätevuoren päältä näkyy meri, Maleva-kadun omakotitalot, Paljassaaren valtavat autotallirivistöt ja vehreä luonnonsuojelualue. Koplikadun takana siintävät Tallinnan keskustan tornit.
Kukkakimppu merenrannalta
Jätevuorelta laskeudumme merenrantaan ja lähdemme kävelemään sitä pitkin Koplin niemen kärkeä kohti. Mihkel Kaevats innostuu keräämään puolisolleen kukkia. Samalla juttelemme kirjoittamisesta, matkustamisesta ja työstä.
Kaevats kirjoittaa runoissaan henkilökohtaisen oloisista asioista. Runojen minä käy läpi tunne-elämäänsä ja suhteitaan ja yrittää sopeutua elämän käännekohtiin. Hän on usein myös kuin nauliintunut asuntoonsa ja fyysiseen ympäristöönsä. Varsin usein hän on myös aivan tavallinen mies, jonka katse hakeutuu naisiin.
Mihkel Kaevatsin kanssa jutellessa paljastuu, että hänen maailmansa on paljon kotikortteleita avarampi. Kuukausien reppureissut ympäri maailmaa ja asuminen puolison kotimaassa Argentiinassa ovat antaneet vertailupohjaa.
Koplin linjat parantavat mainettaan
Merenrantapolulla ohitamme leiripaikan, jota Kaevats kutsuu kodittomien kesämökiksi. Sen jälkeen tulemme Koplin linjojen rantapromenadille. Koplin linjat tarkoittavat muutaman kadun kokoista aluetta, jolta vanhat työläisille rakennetut pienkerrostalot on muutamaa taloa lukuun ottamatta nyt purettu. Purettujen puutalojen tilalle on noussut uusia kerrostaloja, ja neliöhinnat ovat korkealla. Merenrannalle houkutellaan nuoria perheitä luomaan Koplille aiempaa parempaa mainetta.
Mihkel Kaevats seuraa kaupungin kehitystä nykyään myös ammatillisella silmällä. Hän on työskennellyt viimeiset pari vuotta johtavana asiantuntijana Tallinnan kaupungin strategiakeskukseen kuuluvassa ekologisen kehityksen kompetenssikeskuksessa. Työryhmän tavoitteena on luotsata kaupungin energiankulutus ja ympäristökehitys kestävälle pohjalle.
”Minäkin olen nyt ihan oikeissa töissä”, runoilija naurahtaa.
Boheemikirjailijan elämää hän on saanut viettää kesälomallaan kirjailijaresidenssissä Italian Mazzanossa.
Professorien ja narkkarien Koplista lapsiperheiden Kopliksi
Nousemme merenrannalta Koplin ratikkareitin päätepysäkille. Raitiovaunut kääntyvät takaisin keskustaan päin Koplin komeimman rakennuksen, Viron meriakatemian, edestä.
Koplin pääkadulla ovat tietyöt käynnissä. Poikkeamme Professorien kylään Süstapuiston laidalle. Alueen nimi on peräisin Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajalta, jolloin kauniisiin puutaloihin asettui asumaan Tallinnan teknillisen yliopiston professoreita ja lehtoreita.
Alue henkii edelleen akateemisuutta. Arvokkaasti vanhentuneiden puutalojen tontteja reunustaviin aitoihin on kiinnitetty mustavalkokuvia alueen historiasta.
Seuraamme ratikkarataa takaisin Malevalle päin. Matkalla poikkeamme Kaseparkissa eli Koivupuistossa. Muistan pitäneeni puistoa epäilyttävänä, hämyisänä paikkana asuessani itse Koplikadulla. Mieleenikään ei olisi tullut kävellä sen läpi yksin hämärään vuorokaudenaikaan.
Mihkel Kaevats näyttää iloisena, millainen lapsiperheiden valoisa ajanviettopaikka puisto nykyään on. Valaistus, puhtaat penkit ja lasten leikkipaikat näyttävät ihan uudenlaiselta Koplilta.
Jokin kuitenkin kaihertaa runoilijaa. Jotain on menetetty Koplin keskiluokkaistuessa.
“Tässä puistossa ei ole enää sitä entistä taikametsän tunnelmaa. Sitä mikä syntyi eri puulajeista ja puiston luonnontilasta”, Mihkel Kaevats toteaa haikeana.
Lukemaan runoja!
Lue Mihkel Kaevatsin runot ja Anniina Ljokkoin suomennokset Viron runokartan kirjailijasivulta.
Etsi runot eri puolilta Tallinnaa Viron runokartalta.
Mihkel Kaevatsin runoja on julkaistu suomeksi myös Eeva Parkin toimittamassa 8+8-antologiassa (NyNorden 2013).