Elämän lämpimässä virrassa,
tässä toinen toistamme vasten nojaten,
niin että maailmamme voisi kaataa
kuin dominopalikat,
avaan silmäni sinun kumollaan olevaan kehoon.
Nukut, senkin peittorosvo.
Ennen kuin nukahdan taas ehdin nähdä,
että naapuri katsoo toiselta puolen katua
ja kynttilät palavat vielä,
niin lähellä.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
Elu soojas voolamises,
selles teineteisest püsti seisvas ilmas,
mille võiks kokku varisema panna nagu
doominokivid järjestikku,
avan silmad su kummuli kehale.
Sa magad. suursugune tekirüüs.
Ja enne kui uuesti uinun, jõuan näha,
et naaber vaatab teispool tänavat
ja küünlad põlevad veel,
nii lähedal.
Võpatus,
Eesti Keele Sihtasutus 2019
PENKKI KIRJASTON EDESSÄ
Katson olan yli
taaksepäin
auringossa paahtuvaa penkkiä,
jolla olen tasannut aikaa.
Vilkaisen vain,
tuo penkki on tärkein muistoni
siitä
tornadomaisesta keväästä,
siitä vapautumisen, rakkauden
ja näkemisen
ajasta.
Katson taaksepäin:
penkki on tyhjä,
edes sen alla ei ole
mitään.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
PINK RAAMATUKOGU EES
Üle õla
vaatan tagasi
pingile palavas päikeses,
kus olin teinud aega parajaks.
Vilksamisi,
see on tähtsaim mälestus
sellest
plahvatuslikust kevadest,
sellest ajast täis
vabanemist, armastust ja
nägemist.
Vaatan tagasi:
see on tühi,
ka pingi all ei olnud
midagi.
Võpatus,
Eesti Keele Sihtasutus 2019
Tuijotan bussipysäkiltä
lohdutonta loputtomuutta,
sitä, mikä on ja mitä ei voi ymmärtää,
ei muuksi muuttaa.
Tuo pimeys
vie joko näön tai näyt,
elinvoiman mukaan,
luo tai vie joukkoja
ja järjestelmiä.
Tuo pimeys päihittää kieliopin,
lait ja katuvalaistuksen.
Keltaisen lampun takana yks ja sama.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
Siit bussipeatusest
vaatan nukrasse lõputusse,
sellesse, mis on, ja millest aru ei saa;
mida muuta ei saa.
See pimedus,
mis pimestab või pimendab,
olenevalt elujõust,
loob või lõhub sülemeid
ja süsteeme.
See pimedus on grammatikast,
juriidikast ja tänavavalgusest üle.
Üks kõiksus kollase lambi taga.
Võpatus,
Eesti Keele Sihtasutus 2019
aamuvarhaisella
on vaikea
keittää kahvia
naapuri on juuri tullut suihkusta
rasvaa itseään
kahvipannu alkaa porista
sammutan kaasulevyn
nainen katsoo
suoraan päin
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
on raske
väga vara hommikul
kohvi teha
naabrinaine on end just pesnud
nüüd kreemitab ta keha
kohvikann hakkab luristama
keeran gaasi maha
naine vaatab
otse silma
Võpatus,
Eesti Keele Sihtasutus 2019
VAPAUS, 2014
1
katsot ulos, missä lokit liukastelevat ruohottuneella
kirkonkatolla
tapahtuu vallankumouksia, alueita pakkoliitetään, hallitus vaihtuu
aika on niin latautunut muutoksista väsynyt vanhaan joka ei tahdo
luovuttaa
vaikka maailma on jo toinen sivu on jo kääntynyt
2
köyhät on määrätty kuolemaan eikenenkäänmaalla
muovitehtaissa
jotka tuottavat silkkaa illuusiota rahan vapaasta
kierrosta ja saastetta
laite laitteen perään hajoaa ja heitetään pois, sen mukana
palanen tulevaisuutta
uutta tarvitaan koska ilman muovia ei ole nykyajan ihmistä
3
idässä hallitsevat laillistetut varkaat, lännessä miljardööri on
rehellinen ja kunnon mies
tämä vapaus jonka olemme saavuttaneet vangitsee toisella tapaa
kuin totalitarismi
perusoikeuksista voi puhua ja pitääkin
mutta köyhää se ei liikuta se kaipaa jotain tujumpaa
4
sade taukoaa muutamaksi tunniksi aurinko tulee esiin
hetki riippumattomuutta on kaikki mitä voit itsellesi suoda
katsot kauas horisonttiin mutta raahaat sitten tyhjän vatsasi
supermarkettiin
nautit luonnon antimista koneen työstä ja taidoista
ymmärtämättä ihan täysin mikä täällä välillä tekee
niin surulliseksi
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
VABADUS, 2014
1
vaatad õue kus kajakad libistavad end mööda rohtukasvanud
kirikukatust
ja toimuvad revolutsioonid salaannektsioonid ja valitsusvahetused
see aeg on nii laetud muutustest väsinud vanast mis alla anda
ei taha
kuid maailm on juba teine käinud on krõps
2
vaesed inimesed on määratud surema eikellegimaal ja
plastmassitehastes
mis toodavad ei midagi muud kui illusiooni raha vabast
ringlusest ja saastet
vidin vidina järel läheb katki ja visatakse ära ja sellega
koos tükike tulevikust
aga vaja on uut sest plastmassita ei ole olemas kaasaegset inimest
3
ida pool valitsevad seaduslikud vargad ning läänes on miljardär
aus ja tubli mees
kogu see vabadus mille oleme võitnud on vangistav teistmoodi
kui totalitarism
saab rääkida põhiõiguste eest ja seda tulebki teha
kuid vaene seda juttu enam ei usu ta soovib soolasemat kraami
4
vihmad lõppevad mõneks tunniks välja tuleb päike
hetkeks sõltumatust see on ainuke mida lubada endale saad
vaatad kaugele horisondi taha kuid vead siis oma tühja kõhu
supermarketisse
naudid looduse ande masina vaeva ja osavust
mõistmata lõpuni siiski mis on see mis on see mis vahetevahel nii
kurvaks teeb
Võpatus,
Eesti Keele Sihtasutus 2019
MESTARI LUONNOSTELEE NAISIA
”naisten kanssa saa olla
tooodella varovainen”
totesi leonhard hilpeänä
ja elämää nähneenä
”mari ei ole kristel”
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
MEISTER PORTREERIB NAISI
”naistega tuleb vää-äga
ettevaatlik olla”
teatas leonhard lõbusalt
ja elutargalt
”mari ei ole kristel”
Võpatus,
Eesti Keele Sihtasutus 2019
poika pieksee kukan varrella
suihkukaivon vettä.
se muistuttaa aikuisen vihaa.
sitten hän hymyilee kuin pieni enkeli,
ei ymmärrä itse mikä voima
hänellä kasvaa käsissä.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
poiss peksab lillevarrega
purskaevuvett.
nagu täiskasvanuvihaga.
siis naeratab nagu väike ingel,
mõistmata, mis on see jõud,
mis kasvab tal kätes.
43 luuletust,
Vihmakass ja kakerdaja 2017
kulmantakaisen kaupan
vanha vartija näyttää iltaisin väsyneeltä
ja surulliselta; rähjäinen mies laahustaa ohi,
ottaa kaksin käsin hatun päästään,
paljastaa paksujen hiusten alta
kaljuuntuvan pään, katu on tyhjä,
mies laittaa hatun taas päähänsä.
joku rähisee naapurille parkkipaikasta,
haukkuu laiskaksi ja valittaa
pitkään nukkumisesta,
joku tyttö
suoristaa kävellessä poikaystävänsä takinkaulusta,
kännykkämasto siintää kaiken yllä,
tyttö ja poika menevät ensin kotiin, sitten juhliin.
käsi kaataa halpaa viiniä,
pöydällä on tupakat ja sotkua,
vaatteet ovat siistit,
olen yksin ja teen töitä, yhtä aikaa vastuuntuntoisena
ja jalat sohvan reunalta roikkuen,
päässä kirkas ja surullinen ajatus:
kuka minä olen
kommentoimaan yleistä henkistä tilaa.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
ümbernurga poes õhtuti
on vana turvamees väga väsinud
ja nagu kurb; mööda tänavat läheb längus mees,
kes võtab kahe käega mütsi peast,
paljastab paksude juuste alt
kiilaneva pea, tänav on tühi,
ja ta paneb mütsi pähe tagasi.
naaber karjub teise peale parkimiskoha pärast,
süüdistab teda laisklemises
ja kaua magamises,
üks tüdruk
kohendab kõndides oma poisi jopekraed,
moblamast kiirgab kõige üle,
poiss läheb tüdrukuga koju, ja pärast peole.
käsi kallab odavat veini,
laua peal on suitsud ja sodi,
riietatud korralikult,
olen üksi ja teen tööd, jalad üle diivaniääre,
samal ajal kohusetundlik,
ärgas ja kurb on mõte:
olen mittekeegi,
et kommenteerida üldisemat vaimu seisu.
43 luuletust,
Vihmakass ja kakerdaja 2017
päivä kirjastossa,
stadionilta nousee alkukantainen pauhu,
kuvittelen tien kotiin. päivä hiljaisuutta,
kuiskailua, korkeintaan,
sitten puuska kosteaa harmaata kevättuulta –
pääoven vierestä
portaat ylös,
sen oudon rakennuksen oudon gallerian ohi
tuvikadulle, jonne vielä yltävät
ilta-auringon himmeät säteet, valtiovarainministeriön torni näkyy
ja pikkustadionin takaa iso stadion. ääni on
kuin meren pauhu, käsittämätön, voimakas ja tumma.
päivä ei ole mitenkään erityinen –
mitä se merkitsee?
mikä on tämä virittynyt hiljainen mieli, joka kuulee
ilman säteilevän himmeässä ilta-auringossa?
suur-ameerika-kadun yli,
toom-kuninga-kadun kulmasta kaupan ohi – pauhu,
luonnonvoimien ääni vain yltyy,
kaupan ikkunalla istuu nuutunut äijä,
hörppää vastakorkatusta viinapullosta,
ja pauhu
kovenee joka askeleella, aivan kuin korvissa
soisi, nämä korvat soivat
ja silmät näkevät.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
päev raamatukogus,
ürgne müha tõuseb staadionilt ,
mõttes lähen koju. päev vaikust,
sosistamist, kui vaja,
siis pahvakas rõsket halli kevadtuult –
peaukse kõrvalt
trepist üles,
mööda selle veidra hoone veidrat galeriid
tuvi tänavale, kuhu veel paistavad tuhmid
õhtupäikse kiired, paistab rahandusmini torn
ja üle väikse staadioni suur staadion. see kõlab
nagu meri, tajumatu, võimas ja tume.
selles päevas ei ole midagi erilist –
mida see tähendab?
mida tähendab see laetud vaikne taju, mis kuuleb
õhku helendavat tuhmis õhtupäikses?
üle suur-ameerika,
ja toom-kuninga nurgalt mööda poest – müha,
see looduse stiihia hääl valjeneb,
üks onu istub kurnatult
poe aknal ja joob äsjaavatud pudelist viina,
ning müha
muutub iga sammuga kõvemaks, justnagu kõrvad
lõõksid pilli, need kõrvad löövad pilli
ja silmad näevad.
43 luuletust,
Vihmakass ja kakerdaja 2017
sekunnit raksuttavat raskaasti vanhoille,
yksinäisen lampun himmeästi valaisemille huonekaluille.
olen itse tehnyt tämän huoneen, tai oikeastaan
kunnostanut, sisustanut.
kaikkina tylsinä remonttiin kuluneina tunteina,
jotka olisin voinut käyttää paremminkin,
ajattelin sinua;
sinua astumassa huoneeseen ensimmäistä kertaa.
nyt katson rauhallisin ja turhan surullisin mielin
näitä vanhoja, kokoon haalittuja
huonekaluja, sinun kuvaasi ja siipiäsi seinällä.
ehkä surun takana on jokin väärinymmärrys,
ehkä.
sammutan yksinäisen lampun ja sekuntien
raskas, vanhanaikainen raksutus tavoittaa vain
keltaisten katuvalojen maalaamat ikkunat
tummanpunaisella seinällä ja valkeilla siivillä.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2021
sekundid tiksuvad raskelt vanale,
üksiku lambipirni hämaralt valgustatud mööblile.
see tuba on minu tehtud, või õigemini –
minu korda tehtud, minu sisustatud.
kõigil neil tüütuil remonditundidel,
mida oleksin ju võinud paremini kasutada,
mõtlesin ma sinu peale;
kuidas astud esimest korda me tuppa.
nüüd vaatan seda vana, kokku kraamitud
mööblit, pilti sinust ja sinu tiibu seinal
rahuliku ja kasutu kurbusega.
võibolla on selle kurbuse taga arusaamatus,
võib olla.
kustutan selle üksiku lambipirni ja sekundite
raske, vanaaegne tiksumine langeb üksnes
kollase tänavavalgustuse maalitud aknaruutudele
tumepunasel seinal ja valgetel tiibadel.
43 luuletust,
Vihmakass ja kakerdaja 2017
YHDEKSÄN KUVAA TALLINNASTA
1
Kevättalven lämmin ja silmiin sattuva aurinko
heijastuu vanhalta asfaltilta. Kirkkaankeltaiset
kengät koskettavat kepeän pehmeästi
melkein kuivaa kaupunginlattiaa. Talot
ovat yhtäkkiä niin näkyvillä ja tärkeitä,
niiden inhimillisyys ja epämuodostumat
kaikki esillä. Ihmisten,
autojen ja räntäkasojen ilmaantuminen,
oleminen ja katoaminen julistavat
säännötöntä säännöllisyyttä, kummaa
tasapainoa jäykän kulmikkuuden
ja sivukatujen kodikkuuden välillä.
Sellainen tämä kaupunki on ‒
pysy lujana, niin näet sen kauneuden.
2
Aitojen yli
ja katoille
saat kiivetä usein!
3
Aurinko valaisee askeleet kulman takana,
muurien seinämillä ja suljetuilla raunioilla.
Ei ole mitään niin kaunista kuin
ne hylätyt, vähän kammottavat
kalkkikivisen tehtaan rauniot,
ne mahtavat aidatut satamat.
4
Näkymätön lanka
vetää kaupungin kokoon,
huolimatta siitä etteivät eri osat
halua sulautua yhteen.
5
Aamuaurinko Mustamäellä.
Kaikkea halkoo selkeä viiva,
arkkitehtien jättämä ‒
eikä kukaan näe sitä
mutaan pysäköityjen bemareiden
ja ristiin rastiin kulkevien
kurapolkujen lomassa.
6
Paljassaarella juostaan laineisiin,
kuoharit mukana laineisiin
ja keinutaan niin että kännykät lentää
korkeaan heinään!
7
Piritan pyörätiellä meistä
päästellään täysiä ohi, tää paikka ei ole
hitaille. Tää on Saksa!
Miami! Ruskea, isopovinen
terveysintoilija suorittaa
vaarallisen ohiajon. Viuh!
Rantaravintolan edessä rällää
aasialainen taksikaaos, ladat
ja mersut samassa sopassa
päästelee kirouksia
ja sinisiä pieruja.
8
Tallinna, täältä ylhäältä hiljaisuudesta –
suurkaupunki, kasvanut
yli mittojensa, kaunis kaupunki
paisunut
harvahampaaksi.
9
Tavallinen Tallinna,
hermona ja harmaana,
salaperäinen,
joka päivä tässä.
Suomennos Anniina Ljokkoi
8+8 Eesti ja Soome luulet. Suomalaista ja virolaista runoutta. NyNorden 2013. Toim. Eeva Park
TALLINN ÜHEKSAS PILDIS
1
Hilistalvine, silmile soe ja valus päike
peegeldub vanalt asfaldilt. Erakollased
kingad puudutavad pehmelt kergelt
peaaegu kuiva linnapõrandat. Need majad
on ühtäkki nii tajutavad ja tähtsad,
nende inimlikkus või ebardlikkus saab
läbistavalt selgeks. Inimeste,
autode ja lörtsihunnikute ilmumine,
olemine ja kadumine ilmutavad
oma korrapäratut korrapära, veidrat
tasakaalu nurgelise jäikuse
ja nurkadetaguse hubasuse vahel.
Selline on see linn ‒
tugev pead sa olema, et näha ta ilu.
2
Ja üle aedade
ja katuste peale
pead sa tihti ronima!
3
Päike valgustab jalajälgi nurga taga,
müüripäistel ja suletud varemetes.
Ei ole kaunimat selles linnas, kui
need mahajäetud, veidi hirmutavad
paetehasevaremed,
need võimsad tarastatud sadamad.
4
Nähtamatu niit
tõmbab linna kokku,
isegi kui osad
ei taha hüübida tervikuks.
5
Hommikupäike Mustamäel.
Kõike läbistab puhas joon,
mille arhitektid on jätnud ‒
ja mitte keegi ei näe seda
sopas parkivate bemmide
ja ristirästi kulgevate
poriradade ümber.
6
Paljassaares jookseme laineisse,
me jookseme šampadega laineisse
ja kiigume, nii et lendavad moblad
kõrgesse heina!
7
Pirita rattakiirteel kütetakse
meist täiega üle, see koht ei ole
toppamiseks. See on Saksamaa!
See on Miami! Pruun, võimsa partiiga
tervisesportlanna sooritab
ohtliku möödasõidu. Tšauh!
Rannahoone ees räuskab
sotšilik taksokaos, žigullid
ja mersud ühtemoodi
välja lasevad sõimu
ja sinist peeru.
8
Tallinn, siit ülevalt vaikusest –
see suurlinn, mis kasvanud on
üle oma võimete, see ilus linn,
mis paisunud on endal
sahtli tühjaks.
9
Halllinn Tallinn,
närviline ja porine,
täis üllatavat saladust
oled sa, igapäev, siin.
Ungari kirsid & teisi luuletusi,
Pegasus 2012
pikkutytöt
juoksevat puukengissään
kerrosta ylempänä
välillä kuuluu muksauksia
kun luu lyö lattiaa vasten
vain vähän lihaa välissä
ja kiljaisuja!
tiedä vaikka
Sissi-isäkin
pelmuaisi siellä
se mahtava tyyppi
vai missä se pelmuaa?
kevät on tulossa
talvi vielä paukuttaa
viimeisiä pakkasiaan
pikkutytöt melskaavat
kerrosta alempana
vanhassa työläisasunnossa
palaa pieni seinälamppu
tietokoneen ruudulle ilmestyvät nämä sanat
kärpänen kerrallaan
eikä tämän asunnon asukasta
näppäintyöläistä
itseään näy
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
väiksed tüdrukud
jooksevad puukingades
ülemisel korrusel
vahepeal on tunda mütsatusi
mida teeb luu vastu põrandat
kus veidi liha on vahel
ja kilked!
ei tea
kas müdistab ka
Sissi-issi
see suurepärne tegelane
või kus müdistab?
kevad on tulemas
talv veel lõugab
oma viimseid külmi
väiksed tüdrukud teevad lärmi
korrus allpool
vanas tööliskorteris
põleb väike seinalamp
arvutiekraanile ilmuvad need sõnad
kärbes kärbse haaval
ja selle korteri elanikku
klahvitöölist
pole näha
Ungari kirsid & teisi luuletusi
Pegasus 2012
ILTA (ennen lamaa)
1
Valaistun ikkunan takana
parveilee lumihiutaleita
leijuu ylös alas kuin itikat kesäyönä.
Avaan ikkunan. Lumi-itikat jäävät ulos.
Raikas myöhäistalven ilma hulmahtaa vastaan.
2
Virolaiset istuvat luksusautoissaan
keskustan valaistuilla kaduilla ja
odottavat.
Kukaan ei kävele, ehkä joku
yksittäinen.
3
Kadut pysyvät mustina.
Lumi-itikat satavat
vetenä asvalttiin.
Vain paljaista puista ne löytävät
todellisen kodin.
4
Virolaiset istuvat luksusautoissaan
ja odottavat. Elämä on tylsää,
hukutaan rahaan. Hukutaankin.
Mitä vielä voisi toivoa, illan rasvaton taika
hukkuu radion jumputukseen.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
ÕHTU (enne masu)
1
Nagu suveõhtul putukad,
tunglevad üles-alla hõljuvad
lumehelbed valgustatud akna taga.
Avan akna. Lumeputukad jäävad õue.
Värske hilistalveõhk ujutab üle.
2
Eestlased istuvad valgustatud
kesklinnatänavail luksusautodes ja
ootavad.
Keegi ei kõnni, võibolla ainult
mõni üksik.
3
Tänavad jäävad mustaks.
Lumeputukad langevad
asfaldile veeks.
Vaid raagus puudel nad leiavad
elusa kodu.
4
Eestlased istuvad luksusautodes
ja ootavad. Elu on igav,
raha nii et tapab. Tapabki.
Mida veel soovida, raadio tümpab
üle õhtu rasvatust võlust.
Ungari kirsid & teisi luuletusi
Pegasus 2012