“Ajakaa laakson läpi ja Pärlijoen yli, kunnes oikealla näkyy punatiilinen bussipysäkki”, luen autossa ohjeita. Olen perheeni kanssa menossa käymään runoilija Lauri Sommerin luona Võrumaalla. Parin harhalenkin jälkeen tien päästä pilkottaa keltainen puutalo, kuten runoilijan lähettämissä ohjeissa luvataan.
Lauri Sommer ottaa meidät vastaan vähän ujona. Olemme venyttäneet vierailua iltapäivään kiertämällä museoita Võrussa, sillä runoilija on antanut ymmärtää, ettei aamu ole paras aika vierailla hänen luonaan.
Lauri Sommer haluaa viedä meidät ensimmäisenä kierrokselle lähiympäristöön. “Miten korkeassa kasvillisuudessa olette valmiita kulkemaan?” Hän kysyy. Näytän kädellä polviin saakka.
Suuntaamme kotitalon taakse metsäpolulle.
Verijoen arvoitus
Metsät, joet, pellot ja niityt muodostavat Lauri Sommerin runojen miljöön. Runoissa mainitaan myös lähikyliä ja kyläyhteisölle tärkeitä rakennuksia. Ihmisen elämän keskipiste on pihapiiri kukkivine kasveineen.
Ensimmäinen runoista tuttu paikka, jonka kohtaamme, on Verijoki. Runossa Verijoen laaksossa palaa ilmiliekeissä vanha hirsistä rakennettu riihitupa. Verijoen pahaenteinen nimi herättää kysymyksen, liittyykö joen historiaan kenties verenvuodatusta lähihistoriassa tai kauempana menneisyydessä.
Mitä narsissit merkitsevät runossa?
Verijoen ja Lauri Sommerin kotimetsän näkeminen auttaa minua suomentajana hahmottamaan runojen maisemia paremmin. Olen valinnut uusimmasta runokokoelmasta kymmenisen tekstiä ja suomentanut niitä Viron runokartalle.
Verijoelta polku vie pienelle metsälammelle. Lammessa kasvavista sammakonpoikasista Lauri Sommer kirjoittaa yhdessä runossaan. Lammen rannalta löytyvät myös parasta aikaa kukkivat narsissit, joiden merkitystä runossa olen ihmetellyt.
”Tykkään istuttaa kukkia yksittäin eri paikkoihin. Niistä ne ilahduttavat aina ohi kulkiessa”, Sommer kertoo.
En murehdi enää, ymmärränkö narsissien syvempää merkitystä runossa. Kukkien kukkiminen on jo itsessään riittävän merkityksellistä ja mystistä.
Lammelta palaamme metsään ja kuljemme kaatuneen puunrungon alta. Niittypolun varrelta Sommer näyttää linnunpesän erään puun oksantyvestä.
Usean sukupolven jakama tila
Hyttysistä sakean niityn kautta palaamme kotitalon pihalle. Talo on aikanaan kuulunut kahden talon muodostamaan Räestun kylään. Räestu on sittemmin liitetty Virun kylään, jonka muut talot ovat metsän takana.
Talo on Lauri Sommerin isovanhempien kotitila. Hän on lapsena viettänyt siellä kesälomia, joten pihapiiri on hänelle tuttuakin tutumpi. Reilut kymmenen vuotta sitten hän muutti taloon vakituisesti. Aikuisena hän on tutustunut myös pihaa ympäröiviin metsiin.
Nykyisin talon ainoat ympärivuotiset asukkaat ovat runoilija itse ja pihapensaan varjossa istuva kissa. Toisinaan talossa majailevat myös tytär ja äiti. Äidin tullessa poika vetäytyy mieluusti lammen rannalle enonsa rakentamalle saunamökille lukemaan ja kirjoittamaan.
Etelä-Viron kotimaisemista syntyy trilogia
Lauri Sommer on kotimetsissään juurillaan, mutta hän ei ole saman kylän poikia. Hän on syntynyt vuonna 1973 Viljandissa. Isä oli tallinnalainen psykiatri, joka sai töitä Viljandin sairaalasta.
Äidillä on juuret Etelä-Virossa Võrumaalla. Äidinäiti on Setomaalta kotoisin.
Äidinäidin setojuuret selittävätkin, miksi Lauri Sommer on ollut jo nuoresta pojasta lähtien kiinnostunut setojen kulttuurista. Osan kuulemistaan tarinoista hän on nauhoittanut ihmisiä jututtaessaan.
Noista mystisistä ja värikkäistä Setomaan tarinoista syntyi proosakokoelma Lugusid lõunast (2016, ”Kertomuksia etelästä”). Yksi kokoelman kertomuksista, ”Ikonirosvot”, julkaistiin vuonna 2019 Nippernaati-antologiassa. Arja Korhonen maustoi suomennosta savolaismurteiden piirteillä, aivan kuten Lauri Sommer on maustanut tekstejään etelävirolaisilla ilmaisuilla.
Setomaan paikalliskulttuuria tallentava kokoelma aloitti trilogian, jossa Sommer käy läpi itselleen tärkeiden alueiden kertomusperinnettä ja käsittelee proosan avulla suhdettaan eri paikkoihin. Trilogian toinen osa, Lõputu soovid (2020), kertoo tarinoita Viljandista, Laurin lapsuudenkaupungista.
Viljandissa Lauri Sommer asui armeijaikään saakka. Sen jälkeen hän asui vuosia Tartossa, opiskeli kirjallisuustiedettä ja kansanrunoutta. Tartossa syntyi Laurin elämän keskipiste, tytär Liidi.
Trilogian kolmannesta osasta kirjailija haluaa puhua vasta sitten, kun aika on kypsä.
Musiikkia vinyylisoittimelta
Sisällä talossa näemme Lauri Sommerin työhuoneen. Vanhat kukkaverhot pitävät liian auringonpaisteen ulkopuolella. Kirjoja on kasoissa siellä täällä.
Kirjoista puhuessa unohtuu usein, että Sommer on myös laulaja ja muusikko. Musiikintekijänä hän vaeltaa kansanperinteessä ja eri aikakausissa. Hän tekee musiikkia mielellään toisten runoilijoiden teksteihin.
Kago on Lauri Sommerin oma bändi, jonka kautta hän toteuttaa omia musiikillisia intohimojaan. Uusin levy on juuri ilmestynyt vinyylinä. Liinatśuraq-nimisessä kuorossa hän laulaa setojen kansanlauluja. Ütsiotsõ-nimisessä yhtyeessä hän puolestaan esittää seton- ja võrunkielisiä kappaleita.
Rosvokahvit vieraille
Laitettuaan Kagon vinyylilevyn soimaan Lauri Sommer lähtee keittiöön kahvinkeittoon. Sieltä kuuluu lupaavaa kolinaa. Pian seisomme keittiön pienen pöydän ääressä ihmettelemässä tyhjät kupit käsissä. Kahvipaketti seisoo avattuna pöydällä, mutta kahvipannua tai kahvinkeitintä ei näy missään.
”Vai pitäiskö olla toisenlaiset kupit?” Isäntä kysyy neuvottomana.
Silloin hoksaamme. Meille on keitetty perivirolaiset pätikohvid eli rosvokahvit. Kahvinporoja kupin pohjalle ja kuuma vesi päälle. Reilusti sokeria tai hunajaa makeuttajaksi. Kun porot ovat painuneet pohjalle, on aika hörpätä ja nauttia.
Lauri Sommer ei ole turhaan remontoinut taloa eikä hankkinut uutta tavaraa vanhan tilalle. Kannettavaa tietokonetta ja vedenkeitintä lukuunottamatta kodin tunnelma on edelliseltä vuosisadalta. Pääasiallinen lämmitys tapahtuu puilla, ja vesi kannetaan kaivosta. Taloon tulee kuitenkin sähkö, ja internetyhteys toimii hyvin.
”Täällä on edullista elää, kuluja ei ole paljon. Viime kuussa maksoin kymmenen euron sähkölaskun”, Sommer kertoo.
Vähän kuluttava elämäntyyli on mahdollistanut taiteellisen työskentelyn ilman liiallista stressiä tuloista. Tällä hetkellä Sommerin toimeentulon turvaa kolmivuotinen kirjailijapalkka, joka alkoi vuoden alusta. Siitä riittää hyvin myös tyttärelle, joka asuu Tartossa äitinsä luona.
Kääntäjää odottaa yllätys
Rosvokahvin äärellä kaivan esiin käännökseni runoista ja alan kysellä arvoituksellisia ilmaisuja. Setonkieliset sanat saavat merkityksensä, ja paikannimet asettuvat kartalle.
”Lähetin Katja Meriluodollekin postissa tämän kokoelman. Katjakin on suomentanut näitä runoja”, Sommer pudottaa yhtäkkiä tiedon. “Katjan käännöksiä on julkaistu aiemmin lehdissä, muun muassa Punalipussa ja Tuli&Savussa.”
Säikähdän, sillä saman runoilijan kimpussa hääräily on aina vähän kiusallista kääntäjille. Olisinpa vain tiennyt, että Katja Meriluotokin kääntää Lauri Sommeria! Mustasukkaisuus heräilee, ja samalla huoli toisen varpaille astumisesta.
Päätän ottaa toiseen kääntäjään yhteyttä heti vierailun jälkeen.
Ruukunsirpaleet ovat kadonneet
Ennen lähtöä etsimme vielä kirjakasojen ja laatikoiden kätköistä ruukunsirpaleita. Mieheni ja lapseni odottavat jo autossa.
Puheeksi on tullut runo ruukunsirpaleista ja astianpalasista, ja Sommer kertoo tekstin perustuvan tositapahtumiin. Hän on kuulemma laittanut talteen jokaisen pihalta löytämänsä palasen.
Nyt niitä ei vain löydy. Sommer epäilee, että hänen äitinsä on piilottanut ne jonnekin. Pahimmassa tapauksessa heittänyt pois.
Löydämme pihakivien päältä muutaman saviruukun sirun ja nappaan niistä kuvan.
Ystävyys 24 vuoden takaa
“Lauri mainitsikin, että olette menossa kahville”, Katja Meriluoto vastaa viestiini. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olemme osuneet samoille apajille. Meillä on sama maku.
Katja Meriluoto ja Lauri Sommer ovat opiskelleet yhtä aikaa kansanrunoustiedettä Tarton yliopistossa. “Jollain kansanlaulutunnilla istuttiin vuonna 1997. Minulle tuli yllätyksenä, että siellä ihan oikeasti piti laulaa”, Meriluoto kertoo.
Yhteisen kurssin jälkeen Meriluoto ja Sommer ovat uhmanneet aikaa pitämällä ystävyyttä yllä etanakirjeiden avulla. Kansanlaulukurssista on vierähtänyt jo enemmän kuin pari vuosikymmentä. Meriluoto ei löydä kotoaan sen aikaisia Tuli&Savu -runouslehtiä, mutta muistelee suomentaneensa runoja ehkä jostakin Sommerin varhaisesta kokoelmasta tai Erakkond-antologiasta. Punalipusta hän ei sen sijaan ole kuullutkaan.
Päätämme julkaista Viron runokartalla meidän molempien käännöksiä ja toimittaa ne yhdessä.
Tuohusten ja suitsukkeiden tuoksu
Lauri Sommeria ja Katja Meriluotoa yhdistää myös kiinnostus ortodoksisuuteen. Nyt suomennetuissa runoissakin on ilmiselviä viitteitä idän kirkkoon.
Ortodoksisesta uskosta kertoo esimerkiksi teksti ”Myöhäissyksyn kuu”. Selvitän runoilijan avulla, että kansan suussa Ritsiken kirkoksi nimetty kirkko on yhtä kuin Rõugen kunnassa sijaitseva Mõniste-Ritsikun Johannes Kastajan ortodoksikirkko.
Katja Meriluoto kuuluu itsekin ortodoksikirkkoon ja tietää, miten tuohusten kanssa toimitaan vainajien muistelupöydällä. Pyhää Georgios Voittajaa kuvaava ikoni on hänelle tuttu.
Myös runosta ”Yksin kuin Aatami” hän tunnistaa viittauksen ortodoksisuuteen ilmaisussa “monia vuosia”.
Vaihdamme Lauri Sommerin kanssa vielä monta viestiä runoista ja niiden sijoittamisesta Viron runokartalle.
Myös ruukun- ja astianpalaset ovat löytyneet, Sommer kirjoittaa iloisena. Äiti oli kuin olikin siivonnut ne pois mutta laittanut talteen.
Palaset loksahtavat kohdilleen.
Lukemaan runoja!
Lue Lauri Sommerin runot ja Anniina Ljokkoin sekä Katja Meriluodon suomennokset Viron runokartan kirjailijasivulta.
Etsi Lauri Sommerin runot Võrumaalta, Tartosta ja Viljandista Viron runokartalta.
Lauri Sommerin kertomus “Ikonirosvot” on julkaistu suomeksi Nippernaati-antologiassa, jota voi lukea myös netissä.
