Kääntäjä Maima Grīnbergan nimi on monelle latvialaiselle kirjallisuuden ystävälle laadun tae. Grīnberga on kääntänyt suomesta ja virosta sekä suuria klassikoita että nykykirjallisuuden suosikkiteoksia. Hän kertoo suomentaja Annika Sunan haastattelussa, minkä teosten kääntämisestä hän vielä haaveilee, kummasta kielestä kääntäminen on helpompaa ja mitä latvialaisia kirjoja hän toivoisi suomalaisten ystäviensä lukevan.
Käännät kirjallisuutta sekä virosta että suomesta. Miten päädyit juuri näiden kielten pariin ja miksi sinusta tuli kääntäjä?
– Olen perhetaustani vuoksi osannut viroa jo lapsuudesta asti. Lapsena luin todella paljon, ja ensimmäiset käännösharjoitukseni virosta tein jo teininä. Näin ollen Tarton yliopiston viron kielen oppiaine oli aika luonnollinen valinta. Opintoihin kuului tietysti myös niin sanottu pakkosuomi, jonka olisin kyllä valinnut ilman pakkoakin. Oikeat ihmiset oikealla hetkellä kannustivat minua kääntämään, lukivat kokeilujani ja olivat sitä mieltä, että kyllä se siitä… Niin se alkoi.
Olet kääntänyt virolaista ja suomalaista kirjallisuutta latviaksi jo yli 25 vuoden ajan ja asunut niin Latviassa, Virossa kuin Suomessakin, joten tunnet maat ja niiden väliset suhteet perinpohjaisesti. Mitä latvialaiset siis ajattelevat virolaisista ja suomalaisista?
– Tämä on yksi maailman vaikeimmista kysymyksistä juuri siksi, että tunnen paljon ihmisiä sekä Virosta että Suomesta. Minun on mahdotonta ajatella virolaisia tai suomalaisia yhtä stereotyyppisen kapeasti kuin sellaisen latvialaisen, joka ei osaa viroa eikä suomea eikä tunne montakaan ihmistä. Yleisin – enimmäkseen väärä – stereotypia on tietysti hitaus. Suomea ihaillaan siinä, että se onnistui säilyttämään itsenäisyytensä eikä siitä tullut kuudettatoista veljestasavaltaa. Viroa taas arvostetaan, koska siellä on onnistuttu tekemään uuden itsenäisyyden aikana monia parempia ratkaisuja kuin Latviassa, esimerkiksi liikenteessä (junat! tiet!) ja kulttuurin aloilla.
Onko virolainen ja suomalainen kirjallisuus Latviassa suosittua ja ketkä sitä lukevat?
– Joissain piireissä ne ovat suosittuja, mutta nuo piirit eivät ole kovin laajoja. Virolaiskirjallisuudesta ainoita myyntimenestyksiä ovat tietääkseni olleet jotkin Andrus Kivirähkin kirjojen käännökset. Jaan Krossin ”tuonti” Latviaan myöhästyi, eikä hän ole lainkaan niin rakastettu ja tunnettu kuin Suomessa. Virolaiset lastenkirjat ovat aina olleet suosittuja ja ovat edelleen.
– Myös Guntars Godiņšin tekemät käännökset Heli Laaksosen runoista olivat menestyksiä. Tommi Kinnusella on oma uskollinen lukijakuntansa ja Rosa Liksomilla taas oma fanijoukkonsa. Waltarin Sinuhe-käännökseni ilmestyi jo 20 vuotta sitten, mutta siitä tulee edelleen Facebookin kirjallisuusryhmiin ihastunutta palautetta.
Minkälaisesta pohjoisnaapureiden kirjallisuudesta latvialaiset ovat kiinnostuneita?
– Minun on vaikea nostaa esiin jotain tiettyä genreä tai suuntausta, jota kannattaisi kääntää ja joka varmasti kiinnostaisi ja myös myisi… Yritän kääntää kirjoja, jotka joko puhuttelevat minua henkilökohtaisesti tai tuntuvat tärkeiltä jostain muusta syystä – tai sekä että. Aina löytyy joku, jonka kanssa makuni osuu yhteen.
Olet kääntänyt suuren määrän kirjoja molemmista kielistä: 35 teosta suomesta ja 50 virosta. Eroaako suomalaisen ja virolaisen kirjallisuuden kääntäminen toisistaan; ovatko esimerkiksi virolaiset kulttuuriset viittaukset latvialaisille tutumpia kuin suomalaiset?
– Minun on helpompi kääntää virosta latviaan. Osittain se johtuu siitä, että viron kielen tuntemukseni on paljon perusteellisempaa ja pitkäaikaisempaa kuin suomen. Lisäksi viron ja latvian syntaksit ovat lähempänä toisiaan kuin suomen ja latvian. Kulttuurisista viittauksista puheen ollen: jonkinlaisia vaikeuksia ja eroavaisuuksiahan on aina, mutta minun töissäni ei ole kuitenkaan sellaisia kaukaisten kulttuurien ongelmia, joita japanista, kiinasta tai vaikka vain italiasta kääntävät kollegani joutuvat kohtaamaan.
Muistan maininneesi, että Pentti Saarikosken Tiarnian kääntäminen oli pitkäaikainen haaveesi. Onko sinulla ollut vastaavia haaveita virolaisessa kirjallisuudessa?
– Olen jo vuosikymmeniä ajatellut, että haluaisin kääntää joitain Karl Ristikivin romaaneja, ennen muuta Sielujen yön, mutta myös joitakin historiallisista romaaneista. Myös Mati Untin teoksissa olisi vielä valinnanvaraa.
Mistä käännöksistäsi on tullut sinulle rakkaimpia?
– Olen aika onnekas, koska olen saanut kääntää sekä virosta että suomesta enimmäkseen kirjoja, joista todella pidän. Rakkaita kirjoja ja tekijöitä on hyvin monta: Maarja Kangro, Piret Raud, Jaan Undusk, Anti Saar ja Andrus Kivirähk Virosta; Olli Jalonen, Rosa Liksom, Johanna Sinisalo, Katja Kettu ja Mikko Rimminen Suomesta – mainitakseni vain viisi kummastakin kielestä.
Minkä latvialaisen teoksen toivoisit suomalaisten ja virolaisten ystäviesi voivan lukea omilla kielillään?
– Virontamista odottaa Vizma Belševican Bille-trilogia. Suomeksi Mirja Hovila on tämän työn jo tehnyt. Belševican runous olisi kääntämisen arvoista sekin. Klassikoista Jānis Ezeriņšin ja Eriks Ādamsonsin novellit. Olisi kiinnostavaa tietää myös, soveltuuko Margarita Perveņeckan proosa käännettäväksi. Suomeksi olisi hauska nähdä Inga Gailen romaaneja, vaikkapa Lasit-niminen kirja, jonka viroksi on jo kääntänyt Aive Mandel. Suomeksi puuttuvat myös maailmalla hyvin menestyneet Nora Ikstenan lyhytproosa ja romaanit sekä Andra Neiburgan novellit.
Minkä parissa työskentelet tällä hetkellä?
– Odotan, että käännökseni Olli Jalosen Taivaanpallosta ja Rein Raudin Auringonkirjoituksesta ilmestyvät. Tällä hetkellä käännän Kristina Carlsonin hienoa, Finlandialla vuonna 1999 palkittua romaania Maan ääreen. Senkin kääntäminen oli yksi pitkäaikainen haaveeni.
Maima Grīnbergan kuva: Dmitri Kotjuh