Kun etsimme latvialaista nykyrunoutta Viron runokartalle, eniten Viroon liittyviä runoja löytyi Rūta Mežavilkalta. Mežavilkalta ilmestyi vuonna 2022 uusi runokokoelma kahdentoista vuoden tauon jälkeen. Kirjailija vastasi sähköpostitse suomentaja Annika Sunan kysymyksiin Viron, paikkojen ja visuaalisuuden merkityksestä runoudessaan.
Kun lähetit runoja käännettäviksi Viron runokarttaa varten, kirjoitit huomanneesi, että Viro yhdistyy niissä ”pohjoiseen, etäisyyteen, talveen, mereen ja kylmyyteen”. Minkälainen on suhteesi Viroon?
– Tavallaan minulla ei ole Viroon suoranaista sidettä, mutta yhdistän sen mielessäni lapsuuteeni. Vietin lapsuuden kesät Vidzemen rannikolla, Tūjan lähellä, mistä ei ole kovin pitkä matka Viroon. Kuten neuvostovuosina oli tapana, kävimme ostoksilla Viron puolella – Treimanissa, Häädemeestessä, Mõisakülassa ja Karksi-Nuiassa, myös Viljandissa ja jopa Pärnussa. Ne olivat ”ulkomailla”, missä kieli oli täysin käsittämätöntä, toisin kuin Liettuassa, missä kaikesta sai selvää. Myöhemmin toki opettelin keskeisimmät fraasit viroksi osatakseni tervehtiä ja niin edelleen. Nuo pienet lapsuuden matkat tuntuivat aina seikkailulta.
– Viroon matkustaminen merkitsi matkustamista “ylös”. Pitkän aikaa Riian ja Tallinnan välinen moottoritie oli sisäisellä kartallani maailman akseli: alhaalla oli Riika, missä perheeni asui talvisin, keskellä talomme rannikolla ja ylhäällä olivat Ainaži ja Viro.
Kun luen runojasi, mieleeni muodostuu Viron runokartan kaltainen kartta, Rūta Mežavilkan runokartta. Monissa runoissasi on joko mainittu jokin paikannimi tai kuvailtu seikkaperäisesti jotakin paikkaa, jonka tarkka sijainti tosin on vain sinun tiedossasi, kuten ”se risteys” tai ”meri”. Minkälainen rooli paikoilla on runoudessasi?
– Paikat ovat hyvin keskeisiä. Kun muutin Riian keskustan jugendalueelta kaupungin pohjoislaidalle Juglaan, missä maisemaa hallitsevat neuvostoajan lähiöarkkitehtuuri ja teollisuusrakennukset, muuttui myös runouteni tunnelma ja rytmi täysin. Siitä tuli urbaanimpaa, enemmän proosankaltaista. Myöhemmin muutin jälleen, sillä kertaa Riian laitamille, missä asun käytännössä metsässä: urbaanit elementit kuihtuivat pois kuin itsestään, niistä jäivät jäljelle vain moottoritie ja tiet.
– Runojen paikat ovat omanlaisiaan symboleja. Niin kuin aiemmin mainitsin, Viron tapauksessa kyse on etäisyydestä, pohjoisesta ja talvesta. Mutta kaiken tuon lisäksi Viro symboloi lapsuuden matkakohdetta, jonkinlaista satumaata.
Neljäs runokokoelmasi Tālāk (2022, Neputns) ilmestyi kaksitoista vuotta edellisen kokoelmasi jälkeen ja sisältää runoja koko tältä ajalta. Miten runoutesi ja sen kirjoittaminen on muuttunut näiden vuosien aikana?
– Nämä kaksitoista vuotta kuluivat todella nopeasti. Minusta tuntuu, että olen siirtynyt ulkoisten hahmojen kuvauksista enemmän sisäisten tuntojen kirjaamiseen. Aiempien teosten tapaan myös uusimmassa kokoelmassani minulle hyvin tärkeä teema on ajan virtaus. Aika, khronos, on kuin virta, voima, joka asettaa meille rajat mutta jonka yli voi myös päästä.
Olet ammatiltasi graafinen suunnittelija, ja olet itse suunnitellut runokokoelmiesi ulkoasut. Miten Tālāk-kokoelman mustavalkoinen ilme syntyi? Ovatko innoituksen lähteesi kirjallisessa ja visuaalisessa työssä erilaisia?
– Pidän minimalismista. Mitä yksinkertaisempi, sen parempi. Lisäksi uusimman kokoelmani budjetti oli minimaalinen, ja mustavalkoinen paino tuli halvemmaksi. Kaiken lisäksi minulla on sellainen vanhanaikainen näkemys, että runoteoksessa tärkeintä on teksti eikä visuaalinen ilme saa häiritä tekstin lukemista. Mutta innoitus kaikkeen on yhteinen: kirjoittamiseni on varsin visuaalista, minä vähän kuin kirjaan ylös sisäisiä näkymiäni.
Vuodesta 2020 asti olet työskennellyt myös Riian kaupunginvaltuustossa. Mikä sai sinut osallistumaan politiikkaan?
– Se on oma tarinansa, joka ei suoranaisesti liity runouteen. Alunperin olin ihan vain ihmisoikeusaktivisti ja työskentelin kuulovammaisten parissa. Minulla itselläni on vaikea kuulonheikkenemä, mutta kävin ”tavallista” koulua. Vaikeuksien kautta ja 1980-luvulla poikkeukselliseen tapaan vanhempani jotenkin onnistuivat saamaan minut ”tavalliseen” riikalaiseen lukioon. Minun kaltaisilleni ihmisille ei ollut Latviassa mitään: viittomakielisten kuurojen yhteisöllä oli oma järjestönsä, mutta niille, jotka puhuvat suullisesti ja toimivat kuulevien keskuudessa, oli hyvin vähän tukitoimintaa, hyvin vähän ymmärrystä tarpeistamme. Muuten, juuri Virossa on todella hyvä heikkokuuloisten järjestö, joka on toiminut inspiraationa myös meille.
– Järjestötoiminnan Sitä kautta syntyi halu päästä paikkoihin, joissa poliittiset päätökset tehdään. Liityin puolueeseen – aivan, ihan itse menin ja liityin, kukaan ei suostutellut – kun olin ensin kerännyt tietoa. Progresīvie-puolue kuuluu EU:ssa Vihreät-ryhmään, ja sen tärkeimpiä teemoja ovat sosiaali- ja ympäristökysymykset sekä ihmisoikeudet. Politiikasta voisin puhua enemmän kuin runoudesta!
Olet kirjoittanut romaanin, näytelmiä ja neljä runokokoelmaa. Miksi olet viime vuosina keskittynyt juuri runouteen? Miten proosan ja draaman kirjoittaminen eroaa runouden kirjoittamisesta?
– Minä oikeastaan aloitin runoudella: ensimmäinen julkaisuni oli runokoelma, ja vasta sitä seurasivat novellit ja näytelmät. Ehkä ongelma on siinä, että en ole suunnitelmallinen kirjoittaja, seuraan impulsseja, hetkeä, jona jotain syntyy. Proosan ja draaman kirjoittaminen vie paljon enemmän aikaa, sekin on myönnettävä. Proosa ja näytelmät ovat kuin maratoneja, runo on sprintti.
Mitä kirjoitat tällä hetkellä vai pidätkö taukoa kirjallisesta työstä uusimman runokoelmasi jäljiltä?
– Yritän saada valmiiksi pidemmän tekstin, romaanin erään suvun vaiheista 1900-luvulla. Olin jo aikaisemmin kiinnostunut siitä, miten sodan ja kyyditysten kokemukset vaikuttavat seuraaviin sukupolviin. Vaikka lapsille ja lastenlapsille ei kerrottaisi niistä mitään, ne siirtyvät eteenpäin jonkinlaisen geneettisen muistin mukana. Kun Venäjän nyt käymä hyökkäyssota alkoi, sain asiasta henkilökohtaisen varmistuksen: koin valtavaa ahdistusta ja näin painajaismaisia unia pommituksista, joita en tietenkään ole itse kokenut, mutta jossain sisälläni nuo kokemukset ovat. En kuitenkaan ole varma, milloin saan tekstin valmiiksi jos ollenkaan, sillä aihe on niin kivulias.
Lukemaan runoja!
Rūta Mežavilkan runot ja Annika Sunan suomennokset löytyvät kirjailijasivulta ja runokartalta!