Eläköön tämä joki
elämäänsä
särkiparvina, tiiroina ja lumpeina.
Nouskoon ja laskekoon
sateiden rytmissä.
Tuokoon mukanaan vettyneitä heinätuppoja,
vanhoja haukia, villihanhiparvia.
Viilentäköön kaupunkia kesähelteellä.
Mutkitelkoon kummia silmukoitaan,
pitkulaisia järviään ja pohjattomia hautojaan.
Miten kauan onkaan kestänyt
hioa hiekkakiveen tämä uoma.
Miten kauan kestää
ennen kuin me ymmärrämme.
Suomennos Katja Meriluoto
Viron runokartta, 2019
Las see jõgi elab
oma elu
särjeparvede, tiirude ja vesiroosidena.
Las ta tõuseb ja taandub
vihmade rütmis.
Las ta toob endaga kaasa vettinud heinapalle,
vanu havisid, metshaneparvi.
Las ta jahutab suvekuumuses linna.
Las ta lookleb mööda oma kummalisi silmuseid,
soote ja põhjata hauakohti.
Kui palju aega on kulunud,
et lihvida liivakivisse see voolusäng.
Kui palju aega kulub,
enne kui me aru saame.
Metsloomatruudus, Elusamus 2019
Tervapääskyt lentävät
yli sinun ja minun,
tuovat viestejä Karlovasta ja Supilinnasta,
Narvasta ja Pariisista,
yli kukkivien kastanjoiden, tummanviolettien syreenien,
leikkivät, kirskuvat, ajavat toisiaan takaa
kuin lapset pallokentällä,
ja baabuskatkin istuvat taas talon edessä kadulla,
jutustelevat haalistuneilla tuoleillaan auringonlaikuissa.
Mutta ovela kellankirjava Karlovan kissa
katoaa viiksiään lipoen alas kellarinluukusta –
vie ikäväni mennessään.
Suomennos Katja Meriluoto
Viron runokartta 2019
Piirpääsukesed lendavad
üle sinu ja minu,
toovad sõnumeid Karlovast ja Supilinnast,
Narvast ja Pariisist,
üle õites kastanite, tumelillade sirelite,
mängivad, kiljuvad, ajavad üksteist taga,
justnagu lapsed palliplatsil,
ja baabadki on taas istumas maja ees tänaval,
lobisemas oma luitunud toolidel päikeselaikudes.
Ainult üks kaval kollasekirju Karlova kass
kaob vurre lakkudes alla keldriauku ‒
viib mu igatsuse endaga.
Metsloomatruudus, Elusamus 2019