PUU MUURIN TAKANA
Lapsena asuin Tallinnan keskustassa, pelasimme veljen kanssa usein sisäpihalla palloa. Piha oli täysin asfaltoitu ilman yhtäkään kasvia. Pihan vieressä oli toinen, korkealla muurilla erotettu sisäpiha. Muurin takaa näkyi vain pienen puun latva. Ihailin usein sitä puuta. Murehdin, saakohan se tarpeeksi aurinkoa ja sadetta kasvaakseen suureksi. Olisin halunnut, että puu olisi minun. Meillä ei ollut lupaa mennä vieraaseen pihaan enkä koskaan mennytkään.
Nyt 27 vuotta myöhemmin kävin katsomassa sitä pihaa. Puu oli kasvanut suureksi ja murentanut osan muuria. Ehkä muuri sortuu pian kokonaan.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
MÜÜRITAGUNE PUU
Lapsepõlves elasin Tallinna kesklinnas, tihtilugu mängisime vennaga sisehoovis palli. See oli täielikult asfalteeritud ühegi taimeta õu. Meie hoovi kõrval asus teine kõrge müüriga eraldatud sisehoov. Müüri taga oli näha vaid väikese puu latva. Imetlesin seda puud sageli. Muretsesin, kas ta saab ikka piisavalt päikest ja vihma, et kasvada suureks. Soovisin, et see puu oleks minu. Meid ei lubatud aga võõrale õuele minna ja ma ei teinud seda kunagi.
Nüüd 27 aastat hiljem läksin vaatama sedasama hoovi. Puu oli kasvanud suureks ning purustanud osaliselt müüri. Võib-olla varsti mureneb müür sootuks.
Värske rõhk, sügis 2015
PIKKUINEN PIHLAJANI
Pienenä unelmoin puutarhasta keskellä kaupunkia. Se oli salainen haaveeni eikä muurin takana kasvava puu antanut sen unohtua.
Kerroin siitä äidillekin. Hän ehdotti, että valitsisin kaupungilta jonkin toisen puun ja nimeäisin sen omakseni. Lopulta suostuin. Valitsin huolella. Olümpia-hotellin luona kasvoi koivukuja. Neljännen koivun vieressä oli yksi pikkuinen pihlaja. Se näytti säännöllisen koivurivin keskellä villiltä ja kurittomalta eikä olisi saanut olla siellä. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin se kaadettaisiin.
Joka kerta, kun ohitin pihlajani, se täytti minut valtavalla ilolla. Halasin sitä, juttelin sille ja olin onnellinen, että se oli vielä olemassa.
Mietin usein, miten iso se nyt olisi, jos olisi saanut kasvaa vapaasti.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
MINU VÄIKE PIHLAKAS
Väiksena unistasin aiast linna keskel. See oli mu salasoov ja müüritagune puu ei lasknud sel mõttel vaibuda.
Rääkisin sellest ka emale. Ta tegi mulle ettepaneku, et võiksin valida linnast mõne teise puu ja nimetada selle enda omaks. Lõpuks nõustusin. Valisin hoolikalt. Olümpia hotelli juures kasvas kaseallee. Neljanda kase kõrval oli üks väike pihlakas. Ta tundus korrapäraste kaskede kõrval metsik ja sõnakuulmatu ning ta ei tohtinut seal olla. Teadsin, et varem või hiljem lõigatakse ta maha.
Iga kord, kui puust mõõdusin, täitis see mind tohutu rõõmuga. Kallistasin ja rääkisin oma pihlakaga ning olin õnnelik, et ta oli ikka veel olemas.
Sageli mõtlen, kui suur ta oleks nüüd, kui ta oleks saanud vabalt sirguda.
Värske rõhk, sügis 2015
VANHA TUOMI
Olen asunut viimeiset seitsemän vuotta vanhassa puutalossa lähellä keskustaa. Keittiön ikkunasta avautuu mahtava näkymä pihalle. En olisi lapsena uskonut, että sellaisia pihoja on kaupungissa edes olemassa.
Ihailen sitä puutarhaa. Vuosien kuluessa olen huomannut, että vanha arvokas tuomi kukkii joka kevät täsmälleen samaan aikaan, 21. toukokuuta. Olen alkanut kuvata niitä hetkiä.
Viime vuonna alkukeväällä katkesi suuri oksa ja näytti, ettei puu selviä. Aloin tehdä siitä animaatiota.
Odotin kevättä ja toivoin, että kaikki heräisi vielä uuteen eloon. Piirsin ensin muutaman oksan, sitten pensaita ja vielä muutaman puun… Kuva heräsi eloon silmieni edessä.
Viime vuonna 21. toukokuuta tuomi kukki, mutta oli niin näivettynyt ja hauras, että se piti kaataa.
Tänä keväänä haluan istuttaa uusia puita. Kutsun sinut katsomaan niitä, kun ne kukkivat.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
VANA TOOMINGAS
Viimased seitse aastat olen elanud kesklinna lähedal vanas puitmajas. Köögiaknast avaneb suurepärane vaade õuele. Lapsepõlves ei oleks ma uskunudki, et niisugused aiad on linnades päriselt olemas.
Imetlen seda aeda väga. Aastate möödudes märkasin, et vana võimas toomingas õitseb igal kevadel täpselt samal aja, 21. mail. Hakkasin neid hetki pildistama.
Eelmise aasta varakevadel murdus suur oks ja tundus, et puu ei ela seda üle. Samal ajal alustasin animatsiooni.
Ootasin kevadet ning soovisin, et kõik tärkaks uuesti elule. Joonistasin esialgu mõned oksad, siis põõsad ja siis veel mõned puud…. Kõik hakkas pildil mu silme all elama.
Eelmise aasta 21. mail toomingas õitses, kuid oli nii kuiv ja pehkinud, et tuli siiski maha võtta.
Sellel kevadel soovin istutada uusi puid. Kui nad õitsevad, kutsun sind nende õisi vaatama.
Värske rõhk, sügis 2015