Kai Aareleid

Kai Aareleid Foto TIXE-2007
Foto: TIXE-2007

ANKKURI

joka kesä
ajamme vähintään kerran
maailman reunalle
maan ääriin

sinne missä vesi on suolaisempaa
kivet pyöreämpiä
horisontissa vain horisontti
sinne
mistä kauemmas ei pääse
nyt

näen silmistäsi
sinä kuitenkin kaipaat sinne
horisontin taakse
sinähän uitkin aina kauemmaksi

katson sinua ja ajattelen
minä olen ankkurisi
pitäisikö minun olla kevyempi
jotta pääsisit kauemmas
vai eikö minua pitäisi olla
ollenkaan

lepään suurilla hiekanjyvillä
tunnen maan selkäni alla
tunnen miten
maa kaikuu
kun astut rannalle

minä kuulun tänne
sinä kuulut sinne minne
sinne
minne

Suomennos Kai Aareleid
Kokoelmasta Lue minua, ntamo 2018

MITÄ JÄÄ

teitä levennetään

metsiä kaadetaan
vadelmapaikat kasvavat umpeen
merenrantaan ja pellonreunaan
nousee taloja
tyhjä kylä täyttyy ihmisistä
joiden historia vasta alkaa

kukapa minä olen valittamaan
minäkin tulin joskus
lupaa kysymättä
en tiennyt asioiden nimiä
pistin maailman uusiksi
nimitin asiat minun tavallani

enemmän on sellaista
mitä jää

meri näkyy yhä
vanhan lehmuksen latvasta
jonne nyt kiipeävät lapseni
tuovat sanomia

vanha aitta
vuosi vuodelta pienempi kevyempi
ei anna periksi
sillä aitta ja minä
lähdemme täältä joskus yhdessä

kirkko metsän takana pysyy
ikkunaruudut yhä rikki
katto yhä ehjä
yöllä tornin valot näyttävät laivoille tietä
kuten ennen vanhaan

sinikellopelto
sinertää laajempana kuin ikinä muistan
heinän ja kaiken kukkivan tuoksu
tämän maan kesien tuoksu

ja soiden kurjet taas täällä
kurjet taas

Suomennos Kai Aareleid
Kokoelmasta Lue minua, ntamo 2018

VIIMEINEN ONNELLINEN ILTA

muistatko

sinä iltapäivänä ennen joulua
vakiokahvilassamme muurin reunalla
tilasimme teetä
otimme makeat pullat
lämmitimme käsiä kupin ympärillä
ja puhuimme
tarinoista joita emme olleet vielä kirjoittaneet

sanat eivät riittäneet
niin suuria etäisyyksiä
tee loppui

tie loppui ja myöhemmin
sanoimme Vapaudenaukiolla hyvästit

alkoi sataa lunta

emme taaskaan päässeet mihinkään
molempia jotenkin
risoi

sinä kävelit ylämäkeä
hävisit puiden väliin
minä menin aukion yli
nousin ratikkaan

se oli kolmonen
matkalla varikolle
matkustin
kaksi pysäkkiä
kohti
viimeistä onnellista iltaani

Suomennos Kai Aareleid
Kokoelmasta Lue minua, ntamo 2018

HELVETTI

myöhäisilta
Vanhakaupunki
perjantai

hyvästit kadunkulmalla
minä olen lähdössä kotiin
he eivät
kellohan on vasta vähän

joku heittää:
täytyy olla vahva
kun lähtee

toinen kysyy:
mitäs luulet
kenen hartioilla maailma pysyy

kolmas vastaa:
heikkojen
sillä heitä on enemmistö

he jatkavat matkaansa
taksi saapuu
kiertää
pitkin kapeaa katua

kirkon takana
Põrgun luona
– juuri Helvetin kohdalla! –
iskee ajatus siitä
että hänhän oli oikeassa
heikkoja on enemmistö

siinäpä se
sinä olit heikko
mutta minä
minä en ole vahva
ainoastaan velvollisuudentuntoinen

öisin
vaellan ihmissutena

Suomennos Kai Aareleid
Kokoelmasta Lue minua, ntamo 2018

PÕRGU

hiline õhtu
vanalinn
reede

hüvastijätt tänavanurgal
mina lähen koju
nemad veel ei lähe
kell ongi veel vähe

keegi viskab:
peab olema tugev
et minna

teine ütleb:
kelle õlul
see maailm siis püsib

kolmas vastab:
nõrkade
sest neid on enamus

ja lähevad

takso tuleb
teeb ringi
mööda kitsast tänavat
kiriku taga

Põrgu ees
‒ põrgu ees!? ‒
tuleb mõte et
tal oli õigus
nõrku on enamus

selles asi ongi
sina olid nõrk

aga mina
mina ei ole tugev
ainult kohusetundlik

öösel
käin ikka libahundiks

Teosest Naised teel, EKSA 2015

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Takaisin ylös