ANKKURI
joka kesä
ajamme vähintään kerran
maailman reunalle
maan ääriin
sinne missä vesi on suolaisempaa
kivet pyöreämpiä
horisontissa vain horisontti
sinne
mistä kauemmas ei pääse
nyt
näen silmistäsi
sinä kuitenkin kaipaat sinne
horisontin taakse
sinähän uitkin aina kauemmaksi
katson sinua ja ajattelen
minä olen ankkurisi
pitäisikö minun olla kevyempi
jotta pääsisit kauemmas
vai eikö minua pitäisi olla
ollenkaan
lepään suurilla hiekanjyvillä
tunnen maan selkäni alla
tunnen miten
maa kaikuu
kun astut rannalle
minä kuulun tänne
sinä kuulut sinne minne
sinne
minne
Suomennos Kai Aareleid
Lue minua, ntamo 2018
ANKUR
iga suvi
sõidame vähemalt korra
maailma äärde
maa otsa
sinna kus vesi on soolasem
kivid ümaramad
silmapiiril ainult silmapiir
sinna kust kaugemale enam ei saa
praegu
näen su silmadest
sina ikkagi tahad sinna
silmapiiri taha
sa isegi ujud alati kaugemale
vaatan sind ja mõtlen
ma olen sinu ankur
kas ma peaksin olema kergem
et sa saaksid kaugemale minna
või mind ei peakski
olema
laman suurtel liivateradel
tunnen maad oma selja all
tunnen kuidas
maa kajab
kui sa rannale astud
minu kodu on siin
sinu kodu on silmapiir
Naised teel, EKSA 2015
MITÄ JÄÄ
metsiä kaadetaan
vadelmapaikat kasvavat umpeen
merenrantaan ja pellonreunaan
nousee taloja
tyhjä kylä täyttyy ihmisistä
joiden historia vasta alkaa
kukapa minä olen valittamaan
minäkin tulin joskus
lupaa kysymättä
en tiennyt asioiden nimiä
pistin maailman uusiksi
nimitin asiat minun tavallani
enemmän on sellaista
mitä jää
meri näkyy yhä
vanhan lehmuksen latvasta
jonne nyt kiipeävät lapseni
tuovat sanomia
vanha aitta
vuosi vuodelta pienempi kevyempi
ei anna periksi
sillä aitta ja minä
lähdemme täältä joskus yhdessä
kirkko metsän takana pysyy
ikkunaruudut yhä rikki
katto yhä ehjä
yöllä tornin valot näyttävät laivoille tietä
kuten ennen vanhaan
sinikellopelto
sinertää laajempana kuin ikinä muistan
heinän ja kaiken kukkivan tuoksu
tämän maan kesien tuoksu
ja soiden kurjet taas täällä
kurjet taas
Suomennos Kai Aareleid
Lue minua, ntamo 2018
MIS JÄÄB
teed hööveldatakse laiemaks
metsad saetakse maha
vaarikamaad kasvavad täis
mere äärde ja põlluserva
tulevad majad
tühi küla täitub nendega
kelle ajalugu alles algab
kes olen mina et kurta
mina ju ka tulin kunagi
luba küsimata
ei teadnud veel asjade nimesid
tegin maailma oma käe järgi ümber
andsin nimed
oma näo järele
rohkem on seda
mis jääb
vana pärna otsast paistab endiselt meri
nüüd ronivad sinna mu lapsed
toovad sõnumeid
vana ait
iga aastaga väiksem kergem
ei anna alla
sest meie kaks
läheme ükskord koos
kirik metsa taga püsib
aknaruudud endiselt katki
katus endiselt terve
öösel näitavad torni tuled laevadele teed
nagu vanasti
kellukaväli
sinetab laiemalt kui ma eales mäletan
heina ja kõigi õitsejate lõhn
selle maa suvede lõhn
ja sookured jälle siin
sookured jälle
Vihm ja vein, EKSA 2015
VIIMEINEN ONNELLINEN ILTA
muistatko
sinä iltapäivänä ennen joulua
vakiokahvilassamme muurin reunalla
tilasimme teetä
otimme makeat pullat
lämmitimme käsiä kupin ympärillä
ja puhuimme
tarinoista joita emme olleet vielä kirjoittaneet
sanat eivät riittäneet
niin suuria etäisyyksiä
tee loppui
tie loppui ja myöhemmin
sanoimme Vapaudenaukiolla hyvästit
alkoi sataa lunta
emme taaskaan päässeet mihinkään
molempia jotenkin
risoi
sinä kävelit ylämäkeä
hävisit puiden väliin
minä menin aukion yli
nousin ratikkaan
se oli kolmonen
matkalla varikolle
matkustin
kaksi pysäkkiä
kohti
viimeistä onnellista iltaani
Suomennos Kai Aareleid
Lue minua, ntamo 2018
VIIMANE ÕNNELIK ÕHTU
mäletad
tol õhtupoolikul enne jõule
selles tavalises müüriäärses kohvikus
tellisime teed
võtsime magusad koogid
soojendasime tassi ümber käsi
ja rääkisime
kirjutamata lugudest
sõnu jäi väheks
nii suured vahemaad
tee sai otsa
tee sai otsa ja pärast
jätsime vabaduse platsil hüvasti
lund hakkas sadama
kuhugi me jälle ei jõudnud
mõlemal oli nagu natuke
kahju
sina kõndisid mäest üles
kadusid puude vahele
mina läksin üle platsi trammi peale
mäletan veel et kolm oli
teel depoosse
sõitsin
kaks peatust
vastu
viimasele õnnelikule õhtule
Naised teel, EKSA 2015
HELVETTI
myöhäisilta
Vanhakaupunki
perjantai
hyvästit kadunkulmalla
minä olen lähdössä kotiin
he eivät
kellohan on vasta vähän
joku heittää:
täytyy olla vahva
kun lähtee
toinen kysyy:
mitäs luulet
kenen hartioilla maailma pysyy
kolmas vastaa:
heikkojen
sillä heitä on enemmistö
he jatkavat matkaansa
taksi saapuu
kiertää
pitkin kapeaa katua
kirkon takana
Põrgun luona
– juuri Helvetin kohdalla! –
iskee ajatus siitä
että hänhän oli oikeassa
heikkoja on enemmistö
siinäpä se
sinä olit heikko
mutta minä
minä en ole vahva
ainoastaan velvollisuudentuntoinen
öisin
vaellan ihmissutena
Suomennos Kai Aareleid
Lue minua, ntamo 2018
PÕRGU
hiline õhtu
vanalinn
reede
hüvastijätt tänavanurgal
mina lähen koju
nemad veel ei lähe
kell ongi veel vähe
keegi viskab:
peab olema tugev
et minna
teine ütleb:
kelle õlul
see maailm siis püsib
kolmas vastab:
nõrkade
sest neid on enamus
ja lähevad
takso tuleb
teeb ringi
mööda kitsast tänavat
kiriku taga
Põrgu ees
‒ põrgu ees!? ‒
tuleb mõte et
tal oli õigus
nõrku on enamus
selles asi ongi
sina olid nõrk
aga mina
mina ei ole tugev
ainult kohusetundlik
öösel
käin ikka libahundiks
Naised teel, EKSA 2015