Ville-Juhani Sutisen teos Sivupolkuja on syntynyt uteliaisuudesta kaunokirjallisia maisemia kohtaan. Millainen elämä Fjodor Dostojevskin Pietarin kaduilla kuhisee? Onko Berliinin Alexanderplatzilla enää jälkeäkään Alfred Döblinin aikaisesta kaupungista? Voiko Virginia Woolfin mielenmaisemia ymmärtää paremmin kävelyretkellä tämän kotikylässä Rodmelllissa?
Esseeteokseen on valittu kymmenen kirjailijaa seitsemästä maasta. Ville-Juhani Sutinen matkustaa kirjailijoiden tuotannon kannalta oleellisiin kohteisiin ja kulkee heidän ja heidän romaanihenkilöidensä jalanjäljillä pitkin katuja ja kortteleita.
Reissujensa aikana Sutinen tarkastelee fiktion ja todellisen paikan suhdetta. Hän havainnoi myös ajallista etäisyyttä tapahtumapaikkoihin. Vierailut useiden kirjailijoiden kotimuseoissa antavat hyvän pohjan vertailla niiden antia ja pohtia niiden merkitystä ylipäätään.
Matkat päättyivät koronaan
Sivupolkuja. Kirjoituksia kirjallisuudesta ja paikasta ilmestyi vuonna 2020 Avain-kustantamolta. Ville-Juhani Sutinen on teoksessa omimmillaan: rohkea matkakirjailija, analyyttinen kirjallisuudentutkija ja henkilökohtaisia havaintoja välittävä esseisti. Teos onkin sujuva sekoitus Sutisen tuotannon aiempia genrejä.
Teoksessa kuvatut matkat Sutinen ehti tehdä ennen koronan tuloa. Ensimmäisenä koronakeväänä hänellä oli hyvää aikaa viimeistellä teos kotioloissa.
Tarinat matkanteosta vaikkapa venäläisissä junissa ovat leppoista luettavaa. Sutinen raportoi myös pienistä yksityiskohdista, kuten lippujen ostosta, eväistä ja muista matkustajista. Kertomus lipuntarkastuksen pakoilijoista Moskovasta lähteneessä junassa on herkullinen. Kohteisiin ei aina ole helppo päästä julkisilla kulkuneuvoilla, mikä lisää kertomuksiin sopivasti draamaa. Fiktiivisen ja todellisen maailman yksityiskohdat vuorottelevat hauskasti.
Nyt toisen koronakesän kääntyessä syksyyn kirjan lukeminen herättää pientä matkakateutta. Tekisi itsekin mieli istua puistonpenkillä aistimassa suurkaupungin tunnelmaa. Junamatka esimerkiksi Venäjän aroille tuntuu tässä tilanteessa mahdolliselta vain fiktiivisessä maailmassa.
Heräävä matkakuume pitää kuitenkin lukea Sivupolkujen vahvuudeksi. Sutinen onnistuu välittämään innostuksen, jota hän kokee päästessään fyysisesti maailmankirjallisuuden maisemiin. Teoksessa käsiteltyihin klassikoihin voi onneksi aina tarttua myös kotikaupungin puistonpenkillä tai lähijunassa.
Kirjat ovat osa matkakokemusta
Mikä suhde fiktiivisillä ja todellisilla paikoilla sitten on? Sutisen mukaan ne vaikuttavat molemmat toisiinsa.
Fiktio antaa meille elämyksiä, jotka syventävät kokemustamme eri paikoista. Vieraan maan vieras kaupunki täyttyy kiehtovista tunnelmista, kun luemme sieltä kertovan romaanin.
Toisaalta todellisten paikkojen näkeminen auttaa teosten tulkinnassa. Kaunokirjallisuuden sisältämät mystisetkin elementit paljastuvat joskus arkisiksi, kun ne kohtaa kirjallisuuden syntysijoilla.
Fiktiivisen ja todellisen miljöön lisäksi paikat sisältävät myös ajallisia kerrostumia. Rikoksen ja rangaistuksen Heinätoria tai Berlin Alexanderplatzin aukiota tulee etsiä jostakin nykyisten kaupunkien uudempien kerrostumien lomasta ja takaa.
Eri todellisuuksien kirjoa lisäävät myös modernismin myötä kirjallisuuteen ilmestyneet yksilöiden sisäiset maisemat. ”Tällöin ulkomaailman kaikkitietävä objektiivinen kuvaus jäi taakse, ja maailmaa alettiin katsoa jonkun subjektiivisin silmin, kuten vaikkapa Ulysseksen Leopold Bloomin”, Sutinen kirjoittaa.
Pyhiinvaelluksista digitaaliseen vallankumoukseen
Kirjallisuuden tapahtumapaikkojen ja maantieteellisten sijaintien käsittely rinnakkain ei tietenkään ole uusi keksintö. Sutinen käy aihepiirin historiaa pikaisesti läpi teoksen esipuheessa mainiten muun muassa, että kirjailijoiden kotipaikoille ja teosten tapahtumapaikoille on tehty pyhiinvaelluksia jo 1800-luvulla.
Hauskaa kyllä hän mainitsee vuonna 2019 avatun Viron runokartan yhtenä esimerkkinä digitaalisen vallankumouksen tuomista mahdollisuuksista nykyaikana.
Kirjallisuusmatkailu Sutisen Sivupolkujen tyyliin soveltuu hienosti myös Viron runokartan kohteisiin. Paikallisbussissa Mustamäelle ja takaisin ehtii hyvin lukea kaupunginosaan sijoitetut runot. Joko kahvimukista tai viinapullosta naukkaillen voi eläytyä massiivisten elementtitalojen arkipäivään.
Käyntikohteen voi tietenkin valita myös kirjailijan mukaan. Veronika Kivisillan jalanjäljille pääsee, kun matkustaa junalla Pääskülaan ja tekee kävelyretken mäntypuiden koristamalla omakotitaloalueella. Sielläkin näkee virolaisen arkipäivän tavallisuutta.
”Suurimmatkin kirjailijat ammentavat aiheensa banaalista ympäristöstä”, Ville-Juhani Sutinen kirjoittaa teoksessaan.