LÄHELLÄ ‒ KAUKANA
Istun kuusen latvassa
Rubinassa
katselen kun aurinko laskee
suon taa ‒
ajattelen jotakuta
Yu-Lingiä
kirsikkapuun alla
katselemassa
auringonnousua.
Yu-Ling
lepäilee kirsikkapuun alla
näkee kun aurinko nousee
vuorten ylle ‒
ja ajattelee jotakuta Mehistä
kuusen latvassa ‒
yhtä aikaa me
puhkeamme nauruun!
Suomennos Varja Arola ja Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
LÄHEDAL ‒ KAUGEL
Istudes Rubinas
kuusepuu ladvas
kaen päikese loojumist
soo taha –
mõtlen kellestki
Yu-Lingist
kirsipuu all
kes päikest sel hetkel
näeb tõusmas.
Yu-Ling
lebades kirsipuu all
üle mägede
päikest näeb tõusmas –
mõtleb kellestki
Mehisest
kuusepuu ladvas –
ühekorraga puhkeme
naerma!
Sügaval elu hämaras, Verb 2009
HARVINAINEN ILO
Kuin sininen muuttolintu,
joka viipyilee vielä
marraskuisessa metsässä
jossakin Tuhkjan ja Kõpun vaiheilla,
naulitsee se oitis katseesi ‒
juokset kuin sokea sitä kohti
enää huomaamatta
muuta.
Koetat päästä
mahdollisimman lähelle,
seuraat sitä ahnaasti, saavuttamatta,
kompastellen, kaatuillen, nousten taas,
etkä saa silmiäsi irti tuosta
pienestä syystalven ihmeestä.
Koetat tavoittaa sen katseen,
nähdä sen siipikuvion
ja kuulla miten se ääntelee,
ja kun melkein onnistut,
se huomaa sinut ja poraa
neulanterävän katseensa
suoraan kallosi
uumeniin ‒
ja ennen kuin
ehdit hymyillä,
ennen kuin ojennat
janoiset kätesi
se on jo kadonnut
kosteiden puiden
huomaan…
mutta siinäkin on
sinulle enemmän
kuin kylliksi
yhdeksi päiväksi.
Suomennos Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
RÕÕM ON NII HARULDANE
Nagu sinine lõunamaa lind,
kes veel viibima jäänud
novembrikuisesse metsa
kuskil Tuhkja ja Kõpu vahel,
vangistab ta otsekohe su pilgu –
jooksed ta poole kui sõge,
enam märkamata
muud.
Püüdes talle pääseda
võimalikult lähedale,
jälitad teda ahnelt ja saamatult,
aina komistades, kukkudes ja tõustes,
saamata pilku sellelt väikeselt
eeltalviselt imelt.
Püüdes tabada ta silmi,
püüdes näha ta tiivamustrit
ja kuulda mis häältski ta teeb,
jõuad peaaegu temani,
kui korraga märkab ta sind
ja vaatab nõelsäraval pilgul
otse su kolbaluu
sügavikku –
ja veel enne
kui naeratada jõuad,
veel enne kui sirutand oled
oma janused pihud ta poole,
on ta kadunud
märgade puude
vahele …
aga sellestki
on sulle enam kui küll
üheks päevaks.
Pingeväljade aednik, Verb 2018
Syksy polkee
punaisella pyörällä
Karistesta Hallisteen päin
huopahattu päässä
paikatut kumisaappaat jalassa.
Tuuli tuo sieraimiin
henkäyksiä karvailta pelloilta,
väsynyt valo
puuhastelee kuusikossa.
Pyöräilijäkin pysähtyy,
sytyttää halvan savukkeen
ja kuulostelee.
Vielä on aikaa.
Suomennos Varja Arola ja Anniina Ljokkoi
Viron runokartta 2019
Sügis sõidab
punase rattaga
Karistest Halliste poole,
viltkaabu peas
ja paigatud kummikud jalas.
Tuul kannab sõõrmeisse
mõrkjate põldude hõngu,
väsinud valgus
nokitseb kuuskede man.
Ratturgi peatub,
süütab odava suitsu
ja kuulatab.
Aega veel on.
Sügaval elu hämaras, Verb 2009
Loikoilen oudossa
tylsyyden hurmassa
Karlovan hellahuoneessani,
verhot on vedetty eteen
enkä liikahdakaan,
silmät kiinni näen,
kolmen päivämatkan päässä luoteessa
kaikki ystäväni
paikalla ‒
hepokatit,
elokuun helle,
vesirajassa lokit
vaiti
ja
yksinäiset
valkeat
pilvet
kaukana
meren
yllä.
Vain minua
siellä ei ole.
Suomennos Viron runokartta 2019
Leban veidras
tülpimuse lummas
oma Karlova kööktoas,
kardinad tõmmatud ette,
ega liiguta end,
kinnisilmi nii näen,
kolm päevateed loode pool
kõik mu sõbrad
on kohal –
ritsikad,
augustikuumus,
veepiiril vaikivad
kajakad
ja
üksikud
valged
pilved
kaugemal
mere
kohal.
Ainult mind
pole seal.
Pingeväljade aednik, Verb 2018