Hyvä kuva jostain ihanasta hetkestä on kuin postikortti menneisyydestä. Siispä tuomme juhlaan mukaan Viro-instituutille ikimuistoisia hetkiä postikorttien muodossa! Voit seurata kampanjaa myös sosiaalisessa mediassa tapahtumassa Viro-instituutti Suomessa 25 vuotta.
Lisäämme postikortteja tähän uutiseen sitä myötä kuin julkaisemme niitä Facebookissa.
#viroinstituuttisuomessa25
Postikortit Viro-instituutin 25 vuoden ajalta
Tapahtumayhteistyö Art goes Kapakan kanssa
Tämä muisto on vuodelta 2015. Pitkäikäisen helsinkiläisfestivaali Art goes Kapakan kanssa oli syntynyt idea tehdä jotain yhdessä. He olivat tuoneet aiempina vuosina mm. Ewert and The Two Dragons ja Tartu Popi ja Roki Instituut -yhtyeet esiintymään Helsinkiin. Tällä kertaa päätimme tehdä yhteistyötä omalla minifestivaalilla nimeltään Eesti Eesti Eesti. Tapahtumapaikkana oli Botta ja esiintymässä Sibyl Vane, Argo Vals ja Duo Malva & Kirsipu -yhtyeet. Sittemmin jatkoimme yhteistyötä mm. Tuulikki Bartosikin ja Timo Alakotilan yhteiskeikalla Wellamossa vuoden 2017 festivaalilla.
Jaan Kross 80 vuotta 2000
Tänä vuonna on juhlittu klassikkokirjailija Jaan Krossin 100-vuotisjuhlavuotta. Vuonna 2000 hän vieraili Suomessa 80-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi järjestetyssä tapahtumassa, Suomen Kirjallisuuden Seuran tiloissa. Kuvassa Jaan Kross ja silloinen Viro-instituutin Suomen toimiston johtaja Erja-Liina Raidma.
Viro Turun kirjamessujen teemamaa 2018
Vuoden 2018 syksyllä 100-vuotisjuhlavuottaan viettävä Viro oli Turun kirjamessujen teemamaa. Siniset, mustat ja valkoiset ilmapallot koristivat tällöin Turun messukeskuksen kattoa. Mukana messuilla olivat mm. virolaiskirjailijat Kai Aarelaid, Paavo Matsin, Valdur Mikita, Jaak Jõerüüt ja Andrei Ivanov. Kolmen päivän aikana kuultiin yli 30 viroaiheista keskustelua!
Kirjamessut ovat olleet viimeisinä vuosina todellinen Suomen Viro-toimijoiden yhteishanke. Viro-instituutti on saanut rakentaa ohjelmaa ja sisältöä Turun kirjamessuille yhdessä Suomen Viro-yhdistysten liitto SVYL:n, Tuglas-seuran ja Viron Helsingin suurlähetystön kanssa. Messuosastolla mukana ovat olleet myös paikallistoimijat Varsinais-suomen Viro-keskus ja Turun Tuglas-seura. Kiitos rakkaat Eesti Majan ja Viron suurlähetystön Helsingin työntekijät monista yhteisistä työprojekteista. Odotamme innolla tulevia!
Viro käy koulua vuodesta 2009
Viro käy koulua oli Viro-instituutin, Viron suurlähetystön ja Archimedes-säätiön koulutusprojekti. Vuodesta 2009 alkaen vierailtiin useissa kymmenissä lukiossa ja korkeakouluissa ympäri Suomea, mm. Kotkassa, Haminassa, Jyväskylässä, Rovaniemellä, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa.
Virosta kutsuttiin eri alojen asiantuntijoita ja opettajia pitämään Viro-aiheisia luentoja ja tunteja. Opettajia oli useita, mm. Maria Murumaa-Mengel (Tarton yliopisto) ja Andres Jõesaar (tallinnan yliopisto) opettivat kommunikaatiota ja mediaa, Ikka Väisänen kuvataidetta sekä Indrek Riigor ja Mihkel Laar historiaa. Rovaniemellä 2012 vieraili myös silloinen Viron opetusministeri Jaak Aaviksoo. Myös Viro-instituutin työntekijät pitivät luentoja mm. viron kielestä ja kulttuurista.
Everyday Discoveries – Arjen aarteita -minimaailmannäyttely 2012
Suvilahdessa järjestettiin syksyllä 2012 Everyday Discoveries – Arjen aarteita -minimaailmannäyttely, johon osallistui myös virolaisia muotoilijoita. Tapahtuma oli osa Helsinki Design Week -tapahtumaa ja Helsingin World Design Capital vuotta.
Näyttelyyn liittyvä muotoilun ja designin päivä järjestettiin Suvilahden Kattilahallissa. Iltaohjelman muotishow’ssa esiteltiin muotitalo Pohjanheimon uutta asumallistoa ja silmälasien suunnittelijamestari Karl Annusin puusta valmistettuja silmälasikehyksiä. Näytös tehtiin yhteistyössä Eesti Disainikeskuksen kanssa.
Arjen aarteita -näyttelyn Viro-osuuden toteuttivat seuraavat muotoilijat: Pavel Sidorenko, Kärt Ojavee, Ruumilabor, Tarmo Luisk, Jaanus Orgusaar, Igor Volkov, Keha3, Karin Luuk, Maarja Mõtus, HULA, Karl Annus, Üllo Karro, Hans Schwartz, Heleri-Alexsandra Sits, Nils Hint, Keiu Koppel, Kaie Pungas, Kärt Põldmann, Marika Jylhä.
Kuvat: Ramona Lepik/ Viro-instituutin arkisto
Yhteistyö Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin kanssa vuodesta 2010
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali on ollut tärkeä yhteistyökumppani meille ja Viron Helsingin-suurlähetystölle jo kymmenisen vuotta. Festivaalilla on esitelty vuosittain ajankohtaisia pitkiä ja lyhyitä virolaiselokuvia. Erityinen yhteistyö on tehty monena vuonna Tallinnan yliopiston Baltic Film, Media, Arts and Communication Schoolin kanssa. Monena vuonna on lisäksi järjestetty Viro-klubi, jossa on esiintynyt kiinnostavia ja ajankohtaisia virolaisbändejä. Näissä postikorteissa vieraillaan Helsingin klubikentältä jo kadonneessa Dubrovnikissa, jossa vuonna 2017 otetussa kuvassa näytettiin lyhytelokuvia ja vuonna 2015 esiintyi Elephants From Neptune -yhtye. Viro-klubilla ovat esiintyneet lisäksi mm. Curly Strings, The Boondocks ja Sibyl Vane.
Kuvat: Toomas Dettenborn
Viro-instituutin ystävät ry vuodesta 1996
Viro-instituutin ystävät ry perustettiin 1996, vuosi Viro-instituutin Suomen toimiston perustamisen jälkeen. Yhdistys on ollut instituutille merkittävä kumppani ja sen voi lukea myös aiemmin julkaistuista toiminnanjohtajien teksteistä. Ystävät ovat tarjonneet paitsi rahallista myös henkistä tukeaan ja osaamistaan vuosien saatossa Viro-instituutin toimiston väelle. Lisäksi Viro-instituutin ystävät ry on omalla toiminnallaan tuonut Viron kulttuuria tunnetuksi Suomessa ja toiminut yhteistyössä muiden Virosta kiinnostuneiden tahojen kanssa.
Viro-instituutin Suomen toiminnanjohtaja Mart Meri tervehtii Viro-instituutin ystäviä juhlavuoden äärellä:
Hyvät Viro-instituutin ystävät ry:n jäsenet
Viro-instituutti on toiminut Suomessa 25 vuotta. Tämä seikka on paljolti muodollinen, mutta tarjoaa mahdollisuuden katsoa taaksepäin ja kiittää niitä, jotka ovat osallistuneet yhteisellä matkalla. Aleksis Kiven päivänä 1995 perustetun Viro-instituutin edelläkävijä oli Viron kulttuuripiste vuodelta 1991. Nimestään huolimatta sen tarkoitus oli olla itsenäisyyteen pyrkivään Viron diplomaattinen edustusto Suomessa ajalla, milloin Suomen ja Viron valtioiden välisiä virallisia suhteita varjosti vielä hiipuvan Neuvostoliiton savu. Muutos kuitenkin oli nopea, kulttuuripisteestä kehitetiin suurlähetystö ja varsinainen kulttuurityö siirtyi pikkuhiljaa instituutille.
Tässä, hyvät ystävät, haluan eritoten kiittää yhteisestä taivalluksestamme Viro-instituutin ystävät ry:tä! Sen perustamisesta tulee myös ensi vuonna täyteen 25 vuotta. En voi tässä kohdassa olla muistamatta Esko Ollilaa, ry:n perustajaa, instituutin tukijaa, perheeni ystävää. Hänen muistotilaisuudessa 14.2.2019 Villa Kivessä sanoin näin:
”Minusta tuntuu, että Eskossa oli myös taiteilijan herkkyyttä – jotta hän olisi tullut toimeen niin sanotuilla kovilla aloilla kuten pankkimaailmassa tai politiikassa. Ainakin kiintymys Viroon voisi olla esimerkki siitä. Miksi muuten Suomen Pankin johtaja Ollila vaivautuisi pankin tiloissa järjestämään epävirallisia, jopa maanalaisia tapaamisia vapautta kaipaaville virolaisille, jotta nämä olisivat voineet esitellä omia unelmiaan ja suunnitelmiaan? Miksi muuten ministeri Ollila vaivautuisi opiskelemaan viroa aikoina, jolloin vapaasta matkustamisesta Suomen ja Viron välillä saattoi vain uneksia? Miksi muuten varatuomari Ollila vaivautuisi perustamaan vuonna 1996 Viro-instituutin ystävien seuran? Miksi muuten Esko pari vuotta sitten, ollessaan hoitolaitoksessa, olisi kertonut minulle puhelimissa olevansa hyvin onnellinen – hyvin onnellinen, koska hänen hoitajansa on virolainen, ja nyt hän voi puhua viroa joka päivä? Vastaan näin: koska Esko oli kunnon mies – johdonmukainen sekä herkkä, kuuntelija sekä puhuja, pohtija sekä päättäjä.”
Hyvät ystävät, toivon jatkuvaa menestystä meidän yhteistyöllemme, toivon, että Viro-instituutin onnistuu tuoda omassa toiminnassaan esille ja välittää suomalaisille sitä, mikä on Virolle ominaista.
Ystävällisin terveisin, Mart Meri
Lisätietoa Viro-instituutin ystävät ry:stä: www.viro-instituutti.fi/instituutista/ystavat-ry
Virolainen musiikki soi!
Vuonna 2015 Virossa oli käynnissä musiikin teemavuosi ja sen myötä syntyi Suomessa Virolainen musiikki soi -sarja. Tapahtumapaikkana sarjalle toimi Musiikkitalon Klubi.
Tapahtumasarjassa esiteltiin virolaisia artisteja ja yhtyeitä. Sarjassa esiintyivät mm. Siiri Sisask, Rüüt, Johan Randvere, Tuulikki Bartosik Trio, Maarja Nuut, Kadri Voorand Quartet, Kristjan Randalu Trio, Peedu Kass Momentum, Estonian Voices, Voorand/Sooäär/Koikson/Daniel ja MiaMee.Nämä postikortit ovat kummatkin vuodelta 2018. Musiikkitalon klubilla esiintyy toisessa kuvassa Torupilli Jussi Trio. Toisessa yleisöä hurmaa Puuluup Tampereen Pakkahuoneella, jossa klubi vieraili Viron 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.Järjestäjinä toimivat Viro-instituutti, Viron suurlähetystö, Tuglas-seura, Viljandin Ystävät ry, Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Helsinki-Tallinna-seura.
Kuvat: Toomas Dettenborn