Kuva: Jukka Kaukonen
Sanna Immanen on toiminut Viro-instituutin Suomen-toimiston johtajana vuodesta 2017. Sitä ennen Immanen on tehnyt instituutin kanssa yhteistyötä sisällöntuottajana verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä kirjallisuusjulkaisu Nippernaatin päätoimittajana. Syksyllä 2020 hän astuu uusiin työtehtäviin Suomen suurlähetystön lehdistövirkamiehenä. Ennen siirtymistä uusiin tehtäviin, Immanen jakaa tässä jutussa ajatuksiaan instituuttityöskentelystään. Viro-instituutin toiminnanjohtajana aloittaa elokuussa Mart Meri.
“Minusta “kulttuuri-instituutti” jo sinänsä on hieno juttu. Sen toimiala voi olla vaikka kuinka laaja – oikeastaan se voi tehdä kaikkea ja mitä tahansa! Se toimii työntekijöidensä ammattitaidon, kiinnostuksenkohteiden, innostuneisuuden ja kekseliäisyyden varassa.”
Immanen painottaa instituutin merkitystä kulttuurin ja yhteiskunnan kuvaajana ja alleviivaa eritoten sen työntekijöiden panosta siihen, millaista työtä instituutilla tehdään.
“Kun esitellään kulttuurin ja yhteiskunnan erityispiirteitä ymmärryksen ja monimuotoisuuden lisäämiseksi ja keskinäisten suhteiden lujittamiseksi, samaa työtä tekevät tahoillaan niin Institut Francais, Goethe-Institut, Instituto Cervantes, Instituto di Culturan, British Council kuin Eesti Instituut. Sen tajuaminen ja kokeminen on oikeastaan aika kohottavaa.”
Työkokemus Viro-instituutin kanssa ennen ja toiminnanjohtajuuden aikana on vahvistanut käsitystä siitä, että kulttuuri-instituuttien kanssa halutaan tehdä yhteistyötä niiden asiantuntijuuden, luotettavuuden ja joustavuuden vuoksi. Viro-instituutti onkin haluttu yhteistyökumppani suomalaisille festivaaleille, kulttuuritaloille ja muille kulttuuritoimijoille, myös koska se on lähestyttävä ja helposti käsitettävä taho. Vuosien mittaan Viro-instituutille onkin muodostunut pitkäikäisiä vuotuisia tapahtumakumppaneita, kuten Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali, jonka kautta virolainen elokuva on vakiintunut suomalaisten vuotuiseen kalenteriin. Viro-instituutin tukemat Espoon kaupungin teatterin Viro-viikot ovat tuoneet jo kolmena keväänä virolaista teatteria isosti esille. Uusi virolainen kansanmusiikki on säännöllisesti soinut vaikkapa Etno-Espalla ja Folklandialla.
“Uusia yhteistyötarjouksia tulee aina enemmän kuin vuoden aikana pystytään toteuttamaan. Olen yrittänyt mahduttaa kesken vuottakin mukaan uusia, ennalta suunnittelemattomia yhteistyökuvioita, vaikka sitten pienimuotoisesti, että virolaisedustus jossain tapahtumassa ei jää sen takia toteutumatta. Tai sopinut suoraan, että toteutetaan yhteistyö ensi vuonna isommin ja hallitummin.”
Immanen painottaakin yhteistyön ja verkottumisen merkitystä instituuttityöskentelyssä. Virolaisen kulttuurin tuominen mukaan nimenomaan suomalaiseen tapahtumakenttään on tärkeää.
“Harvoin nykyään instituutin tapainen toimija tekee mitään alusta loppuun itse. Melkein kaikki toiminta on yhteistyötä jonkun muun tahon kanssa. Joten näitä yhteistyöverkostoja täytyy tosiaan vaalia ja edistää. Se, että yhteistyötarjouksia tulee, on tulosta hyvästä työstä. Kukaan ei halua kumppania, joka ei tee omaa osuuttaan tai ei tarjoa mitään lisäarvoa.”
Kuten sanottua, instituuttien painopisteet ja omat projektit liittyvät usein henkilökunnan omiin kiinnostunuksen kohteisiin tai ammattitaitoon. Immanen on toiminut virolaisen kirjallisuuden suomentajana ja sen myötä kirjallisuus on noussut teemana keskiöön myös Viro-instituutin omissa projekteissa, kuten Nippernaati-kirjallisuusantologiassa ja Viro-instituutin tukemalla Viron runokartalla. Muiden Eesti Majan toimijoiden kanssa on toteutettu yhteistä kokonaisuutta mm. Turun kirjamessuille.
“Kirjallisuus on minulle läheinen kulttuurin osa-alue, koska siinä lajissa olen tekijänä itsekin mukana – suomentajana. Suomentaja tekee paljon muutakin kuin vain naputtelee jotain teosta kieleltä toiselle. Hän seuraa työkielensä kirjallisuutta, lukee ja suosittelee kustantamoille. Se on ollut tosi palkitsevaa puuhastelua minulle itselleni mutta tuonut Viro-instituutille myös lisää asiantuntijuutta nykykirjallisuudessa.”
Virolaisen kirjallisuuden teema jatkuu tässäkin uutisessa. Immanen huomasi taannoin Virolaisen kirjallisuuden ystävät -Facebook-ryhmässä, että uusi jäsen kyseli mistä aloittaa virolaiseen kirjallisuuteen tutustuminen. Läksiäislahjana Immanen haluaa tarjota virolaisen kirjallisuuden aloittelijoille listauksen, jonka avulla lähteä tutustumaan itselleen tärkeään aiheeseen.
Sanna Immasen vinkit virolaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille
Indrek Harglan Melchior-sarja: rikostarinoita keskiaikaisesta Tallinnan vanhastakaupungista ja läpi sarjan kulkeva apteekkari Melchiorin oma storyline. Kannattaa edetä järjestyksessä.
Melchior-sarja alkaa Olevisten kirkon arvoitus -teoksesta.
Kätlin Kaldmaa: runokokoelma Rakkauden aakkoset, romaani Islannissa ei ole perhosia ja tänä syksynä ilmestyvä omaelämäkerrallinen romaani Kaksi rakkaustarinaa. Mahdollisuus suomeksi tutustua aktiiviseen nykykirjailijaan useassa genressä.
Tutustu Rakkauden aakkoset -teokseen SVYL-Verkkopuodissa.
Neuvostoajasta lapsen silmin (Tästä aiheesta on itse asiassa useita suomennettuja teoksia! Lähihistorian käsitteleminen on tiiviisti läsnä virolaisessa kirjallisuudessa, vaikka em. kirjailijat osoittavat, että muutakin tematiikkaa on tarjolla), valitse yksi tai lue kaikki: Viivi Luik – Seitsemäs rauhan kevät, Leelo Tungal – Toveri lapsi, Ilmar Taska – Pobeda 1946, Kai Aareleid – Korttitalo
Etsi teoksia Baltia-kirjaston tietokannasta tai SVYL-Verkkopuodista.
Tietokirjat, muistelmat: entisen pääministeri Mart Laarin muistelmat Viro vuonna nolla. Erinomainen selonteko 1990-luvun hurjista vuosista itsenäisyytensä palauttaneessa Virossa. Sillä hurjia ne vuodet todella olivat.
Lue Tuglas-seuran arvostelu Viro vuonna nolla -muistelmista.
Klassikko: Anton Hansen Tammsaaren Rakastin saksalaista. Tarina virolaisesta Oskarista, joka rakastuu baltiansaksalaiseen Erikaan. Yhteiskuntaluokkien raja-aidat ovat tiukat, tässä esimerkki Virosta.
Lue Panu Rajalan arvio Tammsaaren Rakastin saksalaista -teoksesta.