Vabrikukatu kolme
Suomentanut Annamari Typpö
vabrikukadulla on vaaleanpunainen kivitalo
talo numero kolme
vaikka ei numerolla ole merkitystä
sitä taloa ei voi sekoittaa
mihinkään toiseen taloon
ei vabrikukadulla
eikä muualla
siitä huokuu menneiden aikojen toivo
parempien aikojen nälkä
(suuri kertomus
jos sallitte)
iso kaupunki
todellinen paikka
eikä mikään imperiumin
perimmäisessä nurkassa
tai valtakunnan rajalla aina sijainnut tartto
en oikein tiedä
kumpi vaihtoehto on pahempi
enkä ole aivan varma siitäkään
kummasta nyt on kyse
vabrikukadulla aika alkaa
kelautua hiljalleen taaksepäin
niin kuin polkupyörän ketjut tai katkennut kasettinauha
ei ole enää tulevaisuutta
on vain tämä hetki
jota ei voi kokea
ilman kaikkea edeltävää
miksi tuo typerä lautasantenni kunniamerkkinä rinnassa
miksi tunkkaiset umpioikkunat
miksi teeskennellä
että meistä voi vielä joskus tulla jotain
mitä emme ole
tuo ikkuna
joka roikkuu kehyksissä vain yhdestä nurkastaan
tietää
mistä minä puhun
vabrikukatu kolmen parvekkeet
ja kurvit
ja kaaret tietävät
mistä minä puhun
mutta uudet kerrostalot
anna haava- ja vabrikukadun kulmassa
eivät tiedä
aivan kuin ne luulisivat vieläkin
että tartto on oikeasti olemassa
että tarttoa pitää pystyssä jokin muukin
kuin nuorten ja boheemien
ja erityisesti nuorten boheemien innostus
eikä tartto vajoaisi kasaan sillä hetkellä
kun tuon sadun tilalle
astuu itäeurooppalaisen pikkukaupungin todellisuus
tuo uljaslatvuksinen tammi
jota ei vielä ole kaadettu
tietää erityisen hyvin
mistä minä puhun
se muistaa ajat
jolloin ylväs suoralinjainen puistokatu rakennettiin
kauppa kukoisti
teollisuus kasvoi
ja venäjän keisarikunnan tehtailijat rakensivat kokonaisen kadun vain siksi
että siellä koittaisi uninen etelä-viron sunnuntai
kaikessa mahtavuudessaan ja teennäisyydessään
t y p e r ä vabrikukatu kolme
on ottanut todellisuuteni haltuun
enkä edes huomaa
ettei kävellä voi lehtiä kahistelematta
syksy on melkein ovella
aivan kuin kesä
ei olisi koskaan edes ollut mahdollinen
aivan kuin ei olisi koskaan edes ollut mahdollista
että vabrikukatu on suuri teollisuusalue
varakkaan liikemiehen magnum opus
haluaisin matkustaa ajassa sata vuotta eteenpäin
kokea saman jonkin neinar selin rahatornin edessä
aikana
jolloin kukaan ei osaa enää ikävöidä pirogovin mäen
rinteitä
ülikoolikadun luksushotellin takana
jolloin kukaan ei muista avointa tilaa taskun ja plaskun tilalla
ne ajat ovat melkein täällä
tuskin muistan vanhaa kauppakeskusta
josta on jo tulossa uusi kauppakeskus
ja uudesta kauppakeskuksesta vanha kauppakeskus
ja vabrikukadulla tehtaista muistuttaa enää vain nimi
ja kesä on kesä vain nimeltään
ja kun näen talon pihalta näitusekadun uudet kerrostalot
minua puistattaa
syksy on melkein käsillä
ja ensimmäinen syyskuuta
lähtevät monet meistä jälleen kouluun
että meistä tulisi vähän enemmän
kuin alun perin olimme
että tutkisimme omilla tyhjillä tonteillamme
kerrostalojen rakentamisen mahdollisuutta
ja vaikka
mitään koulua ei enää olisi
on syyskuussa vaikea päästä eroon ajatuksesta
että kuitenkin voisi
voisi rakentaa itsestään suuren ja mahtavan kaupungin
perustaa sinne tehtaita
ja lähistölle asuintaloja
joista ehtii työmaalle parissa minuutissa
tai no
ehkä ei kannata ajatella liikaa työläisten hyvinvointia
vaan sitä
että heidät voisi pitää tiukasti talutusnuorassa
vai eikö se talo kaikessa komeudessaan olekaan
työläisten asuintalo
vaan tarkoitettu magnaateille itselleen
en tiedä
ja mitä vähemmän tiedän
sitä helpompi on uskoa
että aivan kaikki on mahdollista
schrödinger ja muut kissat
toisaalta vabrikukadulla minulla on aina sellainen varma
ja lohdullinen tunne
että jos meistä ei mitään muuta tule
eikä ole tullutkaan
voimme ainakin olla kuin tartto
pieniä
olen sen jo melkein hyväksynyt
vaikkakaan en täysin
ei tämä kuitenkaan pahin paikka ole
niin vaikeaa
on päästää irti kaduista
kieli unohtuu
lankapuhelinten numerot unohtuvat
isoäidin tekemän ruoan maku unohtuu
mutta kaikki nämä paikat jäävät pysyvästi mieleen
ja jäljelle
vielä silloinkin kun niiden aika on jo ohi
vabrikukadulla on mahdotonta ajatella tulevaisuutta
sitä varten kävelen anna haava -kadun kulmaan
syksy on nurkan takana
ja minä melkein unelmoin seuraavasta kerrostalosta
ja seuraavasta syyskuusta
niin kauan
kun niitä ei vielä ole
on kaikki mahdollista
schrödinger ja muut kissat
• • •
Silvia Urgas
Silvia Urgasin kertova runo Vabriku kolm on alun perin kirjoitettu hieman pidemmässä muodossa Tarton UIT-kaupunkifestivaalille vuonna 2015. Kyse oli paikkalähtöisen kirjallisuuden projektista, jossa joukko kirjailijoita asettui festivaalijärjestäjien valitsemiin paikkoihin ja kirjoitti niiden herättämistä tunteista ja ajatuksista. Tämän jälkeen tekstit äänitettiin ja julkaistiin SoundCloud-palvelussa. Nippernaatiin suomennettu lyhennetty versio ilmestyi Värske Rõhk -lehdessä myöhemmin samana vuonna.
Silvia Urgas (s. 1992) on virolainen kirjailija ja musiikkikriitikko, ammatiltaan juristi. Hänen runojaan, arvostelujaan ja artikkeleitaan on julkaistu useissa virolaisissa medioissa. Urgasin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa runokokoelma Siht/koht ilmestyi vuonna 2015. Se voitti Betti Alverin esikoispalkinnon vuonna 2016 ja oli ehdolla Viron kulttuurirahaston kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2017.
Tartto on Haapsalussa syntyneelle ja nykyisin Tallinnassa asuvalle Urgasille opiskeluaikojen kotikaupunki. Urgas valmistui Tarton yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 2015 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2017. Haastatteluissa Urgas kertoo mieltyneensä Tarttoon, ja kaupunki on jättänyt jälkensä myös hänen tuotantoonsa. Tarton kulmakunnat ja kaupungin elämänrytmi ovat aistittavissa myös muun muassa Siht/koht-kokoelman runoissa.
Nyt suomennetussa runossa esiintyvä Vabrikukatu sijaitsee Vaksalin kaupunginosassa lähellä Tarton rautatieasemaa, jonka mukaan kaupunginosa on aikanaan nimetty. Runolle nimen antanutta kivitaloa osoitteessa Vabriku 3 puolestaan kuvataan yhdeksi Tarton jugendhelmistä.
Urgasin tyyliä on luonnehdittu melankoliseksi ja pohdiskelevaksi, helposti lähestyttäväksi arkirunoudeksi. Kuvaus sopii hyvin myös ”Vabrikukatu kolmeen”, jonka haikeasta nostalgiasta saa suomalainenkin lukija vaivattomasti otteen, vaikkei Tarttoa tuntisikaan. Viron henkiseksi pääkaupungiksi kutsuttu Tartto on maan toiseksi suurin kaupunki, mutta kaukana maailman polttopisteistä. Silti sielläkin vanhat rakennukset ja tyhjät tilat yksi toisensa jälkeen katoavat ja tilalle nousee toinen toistaan suurempia ja komeampia kauppakeskuksia ja toimistotorneja. Urgas pohtii teksteissään ajan kulua, kaupungin muutosta ja kaiken katoavaisuutta omakohtaisesti ja johdattaa lukijankin samoihin tunnelmiin.
• • •
Annamari Typpö
Annamari Typpö (s. 1971) on vapaa toimittaja ja kääntäjä sekä sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Suomentaminen tarjoaa hänelle mahdollisuuden yhdistää kaksi suurta rakkautta: kielen ja kirjallisuuden. Kääntämiseen väistämättä liittyvä salapoliisityö ja soljuvan ilmaisun etsiminen ovat haasteita, joihin hän ei kyllästy.