Haapsalulle
Suomentaneet Merja Aho ja Hannu Oittinen
pieni paikka
koskaan sammu tuli
ainoakaan
pikkupaikan
tuulet tarinoivat
sielun kielin
•
pieni paikka
uuni saa illalla
syleilysi
pieni paikka
esivanhemmilta
puinen kaappi
•
pieni paikka
keskellä katua
ihmisiä
pieni paikka
asu sieluakaan
minä asun
•
pieni paikka
kadut luikertavat
hämäryyteen
pieni paikka
luukut sulkeutuvat
kausi ohi
•
pikkupaikan
baari on suljettu
vappuun asti
pieni paikka
yölampun valossa
varjot tanssii
•
pikkupaikan
mukavuusalueen
vuoksi, luode
pikkupaikan
aamuyöhön kuuluu
diskon jytke
•
pieni paikka
omat hemmot breikkaa
jenkkiräppii
pieni paikka
nahkarotsi tekee
autuaaksi
•
pieni paikka
kadun verran pääset
lähemmäksi
pieni paikka
kai myös pussikatu
jonnekin vie
•
pieni paikka
sielua hivelee
pitsin kirkkaus
pieni paikka
lätäköissä jäätä
merellä ei
•
pieni paikka
vastaantulijoilla
tutut kasvot
pieni paikka
kirjaston pihalla
taideteos
•
pieni paikka
tunnet uunin lämmön
lähelläsi
pieni paikka
puussa rapistellaan
variksetko
•
pieni paikka
linnanmuuri turvaa
linnoituksen
pieni paikka
savun haju leijuu
lämmin tupa
•
pienen paikan
viime junasta jo
sukupolvi
pikkupaikan
yksinäisimmällä
laiturilla
•
pieni paikka
saarten tulenloimut
öisin tanssii
pieni paikka
jääpeite rasahtaa
lahden päällä
•
pieni paikka
kadun rapakoista
katupeili
pieni paikka
lepohetki koittaa
maanantaisin
•
pieni paikka
kuura makaa maassa
puoleenpäivään
pieni paikka
pyörät kesäöiden
unelmissa
•
pieni paikka
jääkarhu vedessä
paleltaako
pieni paikka
kynnysmaton alla
kotiavain
•
Haapsalussa
linna onnessaan niin
mäkin sua
1279
Adam Cullen
Haapsalulle omistetut vironhaikut on valikoitu ja suomennettu Adam Cullenin kokoelmasta Väikses linnas (Tuum, 2019).
Adam Cullen (s. 1986) on Minnesotasta kotoisin oleva kääntäjä ja muusikko, joka on elänyt kymmenisen vuotta Virossa. Teoksellaan Väikses linnas hän liittyy nuoreen Virossa luotuun runosuuntaukseen, vironhaikuun. Kirjan otsikon sisältämä lempeä viittaus pikkukaupunkiin osoittaa kohti Haapsalua ja Läänemaan rantamien merellisiä lakeuksia.
Cullen on aiemmin julkaissut kaksikielisen runokokoelman Lichen/Samblik (Näö Kirik, 2017). Lisäksi hän on kääntänyt englanniksi useiden virolaiskirjailijoiden tuotantoa.
Eesti haiku eli vironhaiku on lainannut jälkiosan nimestään japanilaiselta sisareltaan, mutta typistänyt haikun tavumäärää “virolaisemmaksi”. Eli kun japanilaisen haikun kolmen säkeen tavumäärät ovat 5 + 7 + 5, toimii vironhaiku muodossa 4 + 6 + 4. Cullenin Väikses linnas on tiettävästi vasta neljäs runoteos, joka on kirjoitettu kokonaan vironhaikulla. Aikaisemmin sitä ovat käyttäneet Asko Künnap, Jürgen Rooste, Karl Martin Sinijärv ja Hannu Oittinen.
Suomentajien perusratkaisuna on ollut kääntää haikut alkuperäisen tekstin mittaan. Käännöstapa johtaa samalla kiinnostavaan mitalliseen ja semanttiseen rinnakkaisuuteen suomen ja viron välillä. Koska vironhaiku on äärimmäisen tiivis mitta, kääntäjien ollut pakko tehdä valintoja. Perusratkaisuja sisällön toistamiseen toisella kielellä on kaksi.
Jos luopuu alkuperäisestä mitasta ja turvautuu vapaaseen esittämiseen tavalla tai toisella, niin tulos saattaa parhaimmillaan yltää runoksi, mutta vironhaiku(a) se ei enää ole. Ongelma on oikeastaan sama, jos sonetti suomennetaan vapaasti: se on tosin lyriikkaa, mutta mihin katosikaan sonetti?
Alkuperäiseen mittaan käännettäessä törmätään suomen ja viron kielen pituuden eroihin sekä sisällöllisiin ongelmiin, jotka ratkaistaan mitan ehdoilla. Vironhaikussa tämä tuntuu ensin mahdottomalta yhtälöltä – taas mitan ehdoilla ja sen vuoksi – kunnes se sitten alkaa aina enemmän tuntua mahdolliselta. Suomen kieli venyy sittenkin kaikkeen, jopa vironhaikun suomentamiseen.
Selvimmin sanottuna suomennos kulkee suomen kielen mahdollistamien ilmaisukeinojen varassa hiukan toista uraa kuin alkuteksti. Todennäköisesti käännös siis poikkeaa alkutekstistä. Vaan jos rehellisiä ollaan, niin käännökset tekevät näin aina. Käännettäessä kyse on aina erilaisista valinnoista. Vironhaiku vain nostaa nämä valinnat poikkeuksellisen selvästi esiin vähän samalla tavoin kuin Marta Keravuoren Kirsikankukkia ja sittemmin Tuomas Anhavan tulkinnat Kaukoidän lyriikasta toivat 1950-luvulla japanilaisen tankarunouden suomalaisten tietoisuuteen.
Adam Cullenin vironhaikujen kääntäjät olettavat edelleen, että heidän valitsemansa käännöstapa on lähempänä alkuperäistä tekstiä – ja myös runoa – kuin pilkuntarkasti selittävä tai täysin vapaa käännös.
• • •
Merja Aho
Merja Aho työskentelee Kirjallisuuden vientikeskuksessa FILIssä kääntäjäkoulutusten suunnittelijana. Päätyönsä ohella hän suomentaa virosta niin asiatekstejä kuin kaunokirjallisuutta.
Hannu Oittinen
Hannu Oittinen on toiminut viron kielen kääntäjänä 1990-luvun puolivälistä lähtien. Hänen kaunokirjallisiin suomennoksiinsa virosta kuuluu alun toistakymmentä romaania sekä muuta proosaa, sen lisäksi mittava määrä runokäännöksiä. Hän on suomentanut virosta myös tietokirjoja, toimittanut useita kaunokirjallisia teoksia sekä toiminut tietokirjallisuuden parissa yhtenä osa-alueenaan juuri Viro.