Runoja
Suomentanut Heidi Iivari
Runot ovat ilmestyneet kokoelmissa Kõrgusekartus (2015) ja Liivini lahti (2017).
Työnnä kieli ulos suusta
heitä kadulle
se siipeilijä
näytä punaista
kaavi katetta
liehuta lihaa
käske sen
kimpsuineen kampsuineen
korjata luunsa
ottakoon
kaverinsakin mukaan
heitä ajatukset päästä
heitä tunteet sydämestä
laita niille
tuli hännän alle
aja ne
maailman ääriin
älä sääli
jätä ne ilman osoitetta
alasti
tyhjälle aukealle
värisemään
pyytämään
pelkäämään
toisin sanoen
runoile
elää niin kuin
kevättä ei tulisikaan
ei tulisi onnea
eikä paratiisia
elää niin kuin
elämää ei tulisikaan
elää harmaassa
harmaasta harmaaseen
harmaan
kiven läpi
sen ainoan
armaan
tervetuloa
sanan kyökin puolelle
missä kaikki on vielä
koristelematta
tarjoilematta
näytteille panematta
tervetuloa höyryyn
paistinkäryyn ja loputtomaan
kilinään ja kolinaan
nyt ollaankin
vanhan koulun kyökissä
jonka takaovella
vedetään röökiä
ja toisella kädellä
helmoja yhteen
missä koko ajan
puuttuu jotain
tai jää yli
likavettä ei ole vielä
viety ulos
ja hopeat on kiillottamatta
mutta se on
työn alla
tekisi mieli riisua viro
liiviä myöten
puhdistaa
koota uudelleen
tekisi mieli puhdistaa se
kaikesta siitä
saastaisesta puhtaus-retoriikasta
tekisi mieli puhdistaa viro
siitä pikkumaisesta
inhottavasta viro-fetisismistä
joka haisee
kuin kuollut rotta
vajan nurkassa
kuollut viro
viron asia
jähmettynyt möykky
hengenköyhyyttä pelkoa
kasa muodollisuuksia
symboleja ja sydämettömyyttä
tekisi mieli riisua viro
liiviä myöten
käsi pesee kättä
käsi kuivaa kättä
käsi panee
käden nukkumaan
käsi herättää
käden unestaan
käsi käskee kättä
kirjoittamaan
käsi nipistää kättä
käsi lyö kättä
käsi hakkaa
käden irti
käsi ryhtyy
kirjoittamaan kädellä
kaksi kalaa
viisi leipää
silkkisukat samovaari
voita munia raakaa silavaa
tappurakruunu
ja sateenkaari
kaikkihan katsovat öljyn hintaa
nasdaq kuulostaa ihan võrulta
kaikkihan katsovat
syyrian sotatilannetta
pankkitiliä
ja postilaatikkoa
kaikkihan katsovat
vierasta kaunista naista
ja omaa vaimoa
silmiin
kaikkihan katsovat
ikkunasta säätä
ja peiliin
tietty peiliin
ei koskaan
peilin taakse
emme tiedä
mitä haluamme
ja ennen kaikkea haluamme tietää
mitä
ja ennen kaikkea ketä
kenen kanssa
kenen kehoa
haluamme tietää
miltä tuntuu
se
kun me
haluamme
asiat loppuvat
eri aikoihin
ensin kahvi
ja kun olet hankkinut lisää
sitten kissanruoka
mitään ei ole saman verran
ja kerralla
elämänjano sammuu
ennen elämää
tai päinvastoin
on taito
lakata rakastamasta
samaan aikaan
Mart Kangur
Mart Kangur (s. 1971) on kirjoittanut neljä teosta ja kahmaissut niistä jokaisella jonkin palkinnon. Vuonna 2005 yhteistyössä Ivar Ravin ja Jaak Randin kanssa syntynyt esikoisteos Jaak Rand ja teisi jutte palkittiin Betti Alver -palkinnolla.
Sittemmin Kangur on siirtynyt lyriikkaan. Runokokoelmat Kuldne põli (2009) ja Kõrgusekartus (2015) saivat kumpikin Tallinnan yliopiston kirjallisuuspalkinnon. Viimeisin runokokoelma Liivini lahti (”Liiviä myöten”) julkaistiin tänä vuonna, mutta kokoelman nimeen viittaava yksittäinen runo ilmestyi jo pari vuotta aikaisemmin Vikerkaar-kirjallisuuslehdessä ja ansaitsi Juhan Liiv -runopalkinnon vuonna 2016.
Ei olisi ihme, jos uusi runokokoelma keräisi lisää ehdokkuuksia tai palkintoja, sillä
tätä kirjoittaessani kokoelman julkaisusta on kulunut vasta pari kuukautta. Kirjallisuuskriitikko Peeter Helme on jo ehtinyt julistaa Kangurin neroksi.
Kangurin runoudessa ilahduttaa ensimmäisenä se, että jokainen hänen teoksensa on edellistä vieläkin parempi: hänen ilmaisunsa on terävöitynyt ja hioutunut. Runot puhuvat suoraan mutta usein leikkimielisesti sekä osuvasti Viron yhteiskunnasta ja globaaleista ilmiöistä, ihmisenä olemisesta, rakastamisen vaikeudesta, kirjoittamisen metafysiikasta
ja kristinuskosta.
Kangurin tyyli on tiivistä, pelkistettyä ja äärimmäisen rytmistä. Runoissa on paljon toistoa ja sen muunnelmia sekä idiomeja. Vaikka Kangurin runous on vapaamittaista, sitä maustavat
usein alku- tai loppusoinnut.
Kääntäjän riemuksi ja kauhuksi Kangur viljelee runsaasti sanaleikkejä – sellainen sisältyy myös runoon ”tekisi mieli riisua viro / liiviä myöten”, joka viittaa sekä Viron kansalliskirjailija Juhan Liiviin että vaatekappaleen riisumiseen. Runoilija tuntuu rakastavan erityisesti viron kielelle ominaisia yhdysverbejä ja adverbejä. Yhdysverbeissä
edusosa pysyy samana, mutta adverbiosaa muuttamalla verbi saa aivan uuden merkityksen.
Kangur leikkii myös saman yhdysverbin tai pelkän adverbin paikalla ja muodostaa siten erilaisia merkityksiä. Esimerkiksi ”tulla välja” tarkoittaa tulla ulos, tulla toimeen, selviytyä,
ilmetä.
Kääntäjänä olen valinnut Kangurilta vain niitä runoja, joiden kaikki merkitystasot on mahdollista välittää suomeksi ilman että runon rakenne tai rytmi kärsii. Suomen ja viron kielisukulaisuus onkin hedelmällinen, ja joidenkin runojen kohdalla jopa välttämätön,
lähtökohta Kanguria käännettäessä.
Mart Kangur on hyvin kielitietoinen ja filosofinen kirjailija, itsekin filosofi, jonka jokainen kirjoitettu sana painaa ja soi. Hän on saanut paljon kiitosta myös vaikeatajuisena pidetyn jälkistrukturalistin Jacques Derridan syvällisenä virontajana.
Heidi Iivari
Heidi Iivari (s. 1974) on tartonsuomalainen sanatyöläinen, joka kääntämisen lisäksi kirjoittaa ja luennoi kirjallisuudesta sekä opettaa suomea. Hän tietää, että hyvä runo voi pelastaa päivän.