Nuoren virolaisen pianistin Johan Randveren tähänastinen urakehitys näyttäytyy lähes täydellisenä. Randvere kasvoi Etelä-Virossa Võrun pikkukaupungissa perheessä, jossa kaikki työskentelevät musiikin parissa. Randvere peri kiinnostuksen musiikkia kohtaan vanhemmiltaan, paikallisen musiikkikoulun opettajilta. ”Pikkupojathan haluavat olla jollain tavalla samanlaisia kuin isänsä, minäkin aloin opiskella pianonsoittoa isäni jalanjäljissä.” Mutta pianisti ei ollut silti ensimmäinen ammatti, joka Randevereä kiinnosti. ”Aluksi halusin saksofonistiksi, mutta piano vei lopulta mennessään.”
Tällä hetkellä Randverellä on kädet täynnä työtä, ja hän esiintyy konserteissa ympäri Eurooppaa. Toukokuussa ohjelmassa on Viron pianistiliiton gaalakonsertti, jossa Randvere on yksi järjestäjistä. Lähitulevaisuudessa suunnitelmissa on myös levyntekoa, tulossa on albumi virolaista musiikkia. Randeveren mukaan Virossa on erittäin paljon hyvää musiikkia ja virolaisella musiikilla on tarjottavaa myös suomalaiselle yleisölle: ”Suomessa tunnetaan varmasti Arvo Pärt ja Georg Ots, mutta ehkä konserttini jälkeen yleisö tuntee muutakin ja janoaa lisää virolaista musiikkia.”
Randveren mielestä pianisti voi kommunikoida yleisönsä kanssa eri tasoilla. ”Kommunikointi yleisön kanssa on erittäin tärkeää, mutta kommunikaatiotapoja on useita.” Esimerkiksi koulukonserteissa Randevere puhuu ohjelmistosta, miksi se on valittu, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, ja samalla hän kertoo mielenkiintoisia historiallisia taustoja. Toisaalta hän pitää konserteista, joissa solisti ei lausu sanaakaan, silloin pianisti jää hieman salamyhkäiseksi. ”Musiikki puhuu joka tapauksessa puolestaan ja kaikki ajatukset, joita se herättää ovat oikeita ja tosia.”
Randeveren mukaan virolaisella pianistilla on hyvät oltavat. ”Pianistin status Virossa on hyvin korkea. Pianisteja kunnioitetaan ja aina löytyy joku jonkun kanssa puhua. Virolainen musiikki on hyvin korkeatasoista, on vaikea edes toivoa parempaa opettajaa kuin Ivari Ilja (Viron musiikki- ja teatterikorkeakoulun professori ja uusi rehtori). Randveren kaikki läheisimmät ystävätkin ovat pianisteja, mutta heidän välillään ei ole ollenkaan kateutta. ”Minulla on ollut tuuria opettajien, ystävien ja ympäristön suhteen”.
Randvere kehuu myös virolaista konserttikulttuuria ja sitä, että musiikki kiinnostaa myös nuoria. ”Milanossa asuessani kävin lähes kaikissa konserteissa. Siellä oli nuoria ja keski-ikäisiä todella vähän. New Yorkin Metropolitan-oopperassa minua sen sijaan hämmästytti sikäläiset tavat. Ihmiset tulivat saliin ulkovaatteissa ja jotkut jauhoivat purkkaa. Sellaista Virossa ei tapahdu.” Randveren mukaan virolainen yleisö on kohteliasta, myöhästyjät ovat poikkeuksia, musiikin aikana ei jutella ja ihmiset ovat pukeutuneet kauniisti.
Randvere ei näe itseään nuorelle nousevalle tähdelle tyypilliseen tapaan kymmenen vuoden kuluttua valloittamassa maailmaa. Hänen vastauksessaan yhdistyvät sopivasti idealismi, realismi ja huumori: ”Kymmenen vuoden kuluttua olen viimeinkin viisas ja kaunis, minulla on kaunis vaimo ja lapsia. Asun Virossa, opetan Viron musiikki- ja teatterikorkeakoulussa ja Tallinnan musiikkilukiossa. Käyn usein pitämässä mestariluokkia ympäri Viroa ja seuraan tarkasti alan tapahtumia. Esiinnyn usein erilaisille yleisöille Italiassa, Venäjällä ja Pohjoismaissa, ja olen tutustunut Martha Argerichiin.”