Olen asunut Suomessa jo kolme vuotta. Matkat Viroon ovat jääneet yhä harvemmiksi, mutta jokainen kerta on minulle nyt aina hyvin tärkeä ja rakas. Matkoillani pohjoisesta etelään eli Tallinnasta Etelä-Viroon – sinne, mistä olen kotoisin – katselen yhä enemmän bussin ikkunasta maisemia. Yritän panna merkille luonnossa ja pienissä kylissä tapahtuvia muutoksia. Tällä kertaa huomaan ensimmäisenä, että hyvin kaukana taivas näyttää olevan pilvetön, ja toivon, että määränpäässäni paistaa aurinko. Onhan 23. kesäkuuta ja virolaiset viettävät juhannusta. Sateinen juhannus on sanapari, joka on muuttunut valitettavasti liian tavalliseksi. Sade ei kuitenkaan ole koskaan estänyt ihmisiä juhlimasta valoisia öitä ja kesän saapumista. Ikkunasta huomaan, että maatiloilla ihmiset tekevät vielä ulkotöitä ja valmistaudutaan juhannuksen viettoon. Talojen pihoilla leikataan nurmikkoa ja poltetaan jo ensimmäisiä juhannuskokkoja. Bussimatkan aikana maisema ja sää muuttuvat paljon. Tartossa odottaakin minua jo aurinko. On ensimmäinen sateeton ja lämmin juhannus moneen vuoteen. Ihmeellistä!
Näillä Viron-matkoilla minulla on aikaa miettiä omia ajatuksiani, muistella vanhoja kesämuistoja ja tehdä uusia suunnitelmia. Nyt voin unohtaa kiireet ja nauttia Viron kesästä. Lapsena matkustin perheen kanssa paljon ympäri Viroa. Oli aika tavallista, että katsoimme aamulla koko Viron säätiedotusta ja päätimme lähteä sinne, missä on paras sää. Virossa välimatkat eivät koskaan ole liian pitkiä.
Muistiini palaavat pyöräretket keskikesän helteisessä Etelä-Virossa. Kun olin noin 10-vuotias, pyöräilimme vanhempieni kanssa 50 kilometrin päähän mummolaan. Isäni vitsaili, että juomaamme Värska-veteen meni enemmän rahaa kuin bensaan olisi mennyt. Vaikka olimmekin useita kertoja ajanut samaa reittiä autolla, paikat tulivat pyöräilyn kautta yhtäkkiä paljon läheisemmäksi. Siitä syystä suosittelen myös muille tutustumista Viroon juuri pyöräillen.
Sen lisäksi, että pidän itseäni fillari-ihmisenä, olen myös festari-ihminen. Yritän joka kesä päästä ainakin yksille kesäfestivaaleille. Tärkeä paikka muistoissani on Viljandin kansanmusiikkifestivaalilla eli Folkilla, jossa olen vieraillut useita kertoja. Suljen silmät, ja nenässäni on yhtäkkiä keskikesän kypsiä tuoksuja, kuulen ympärillä ihmisten iloista naurua, viuluja ja säkkipillejä. Siellä tunnen oloni aina hyvin rennoksi ja vapaaksi. Folk on mielestäni paras paikka maailmassa nauttia Viron ja muun maailman kansanmusiikista.
Tänä kesänä haluan kokeilla myös jotakin uutta. Onneksi Virossa on paljon uutta löydettävää, joten jokainen voi löytää jotakin omaan makuunsa. En ole vielä käynyt esimerkiksi elokuussa Põlvassa järjestettävällä Intsikurmu-festivaalilla, joka on noussut parissa vuodessa hyvin suosituksi.
Olen palannut takaisin Helsinkiin. Viikonloppumatkani muistutti minulle taas sen, että hyvin lyhyessäkin ajassa pystyy näkemään ja kokemaan paljon. Olen iloinen, että minulla on Viro, Suomi ja kesä.